Kansitaide Scarred By Beauty
Sutra
CD
[ Mighty Music ]

( 5+ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Indika
02. Circle The Reservoir
03. We Swim
04. Oh Brother, I Believe
05. Embers
06. About Words
07. Top Of The Morning
08. A Million Metaphors
09. Woman
10. Mountain

Kesto: 38:12

Lyhyellä Suomen kierroksellakin keväällä käynyt tanskalainen Scarred By Beauty julkaisi viime vuonna ensimmäisen albuminsa Sutra. Bändi lähestyy meitä progressiivisen deathmetallin ja metalcoren välille sijoittuvalla musiikillaan.

Sen verran kiemuraista Scarred by Beautyn meno monessa kohtaa on, että jos Protest The Hero riisuttaisiin äärimmäisimmästä sekopäisyydestä ja käyttäisi huudettuja ja möristyjä vokaaleja, se voisi kuulostaa lähes tältä. Tai jos Parkway Drivelle syötettäisiin seuraavan albumin äänityksissä AD/HD -pillereitä, voisi tulos olla Sutran kaltainen. Säästäväisemmällä coreannostelun ja kitaramelodioiden käytöllä Scarred By Beauty toisaalta meinisi jo aika lähelle Gojiraa.

Vaikutteet ovat epäilemättä laajat, mutta harvinaisen yksitotista musiikkia Scarred By Beauty niistä on saanut aikaan. Vaikka rytmistä poukkoilua löytyy puolikkaan Meshuggah-albumillisen verran, ja melodisten osuuksien väliin ujutetaan rankkaakin mättöä, tuntuu, kuin kappale ei vaihtuisi montaakaan kertaa koko levyn aikana. Biisien väliset konstrastit ovat hukassa, ja levy tuntuu enemmänkin yhtenäiseltä riffiputkelta, jonka läpi ryömiessä tuntuu kiertävän samaa kehää koko ajan.

Seuraavan kerran oikeasti jotain ideaa niihin sävellyksiin. Ei tällaista jaksa kuunnella enempää kuin on aivan pakko.



05.08.2012, Sami Kontio
http://www.myspace.com/scarredbybeauty http://www.facebook.com/scarredbybeauty Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 698
Palaa »
 
Bookmark and Share