The Stranded on Disarmonia Mundin moottoreiden, monitaituri Ettore Rigottin sekä vokalisti Claudio Ravinalen uusin viritelmä. Lisäksi poppooseen on saatu mukaan kitaraan ja koskettimiin tuntemattomammat Elliot Sloan ja Alessia Neroargento.

En tajua The Strandedin perustamisen tarkoitusta. Olivatpa miesten motiivit mitkä tahansa, Survivalism Boulevard olisi aivan hyvin mennyt Disarmonia Mundin julkaisuna, sillä musiikkityyli on lähes identtinen Rigottin ja Ravinalen pääyhtyeen kanssa. Puhtaat ja karjutut laulut vuorottelevat kuin Disarmonia Mundilla konsanaan, ja riffitkin on samasta laarista ammennettu. Ainoa havaittava ero The Strandedin ja Disarmonia Mundin välillä on se, että The Stranded hyödyntää koskettimia monipuolisemmin, mihin varmasti vaikuttaa pelkästään synistin paikkaan keskittyvän jäsenen esiintyminen vakiokokoonpanossa.

Jos Rigotti-Ravinale -combo on aiemmin toiminut, ei liene syytä, miksi ei Survivalism Boulevardista pitäisi. Esimerkiksi Blood Like Gasoline, Ill Will Future ja Post-Human Apocalypse ovat tarttuvuudessaan maittavia veisuja, eikä levyllä ole muita täysin turhia raitoja kuin onnettoman tasapaksu Sulphur Crown. Kuunteleehan tätä, vaikka Ettore Rigotti on parempiakin päiviä biisinkirjoitustyössään nähnyt.