Saksa on iso maa ja sellaisista tunnetusti tulee yrittäjiä laidasta laitaan; merkkiteoksista varsinaiseen kuravelliin asti. Kun viime vuosina on enemmän törmännyt sakemannibändien osalta lähinnä jälkimmäiseen, on Entartungin debyyttilevyn ilmaantuminen varsin ilahduttava yllätys.

Krypteia on vasta vuonna 2011 perustetun yhtyeen ensimmäinen teos. Sisältönsä puolesta yhtyeellä voisi kuvitella olevan enemmänkin historiaa, sen verran hienoa jälkeä tämä kaksikko on saanut aikaiseksi. Yhtyeen esittämä black metal nojaa melodiseen ilmaisuun, mutta enemmänkin raaemman sapluunan kautta. Paikoin kitarasovitusten taustalla kuullaan myös yksinkertaisia kosketinratkaisuja, mutta minkään sortin sinfonishenkistä blackia on turha tältä levyltä odottaa. Enemmänkin Krypteia tuo mieleen vaikkapa Satanic Warmasterin ja muut tuon koulukunnan yhtyeet.

Entartungin sävellykset ovat paitsi melodisia, myös tyyliltään paikoin varsin kaihoisia ja tummasävyisiä tunteiden tulkkeja. Paikoin meno taipuu suoraviivaisempaan ja nopeatempoisempaan tyyliin, kun taas toisaalla hidastellaan pahaenteisissäkin merkeissä. Kokonaisuus on hienosti tasapainossa, eikä levyltä löydy selkeitä ontumia lain.

Laulupuolen kireä rääkynä saattaa vaatia hienoista totuttelua karheampaan ilmaisuun tottuneelta, mutta samalla se sopii erittäin hyvin Krypteian sävellyspuoleen. Niin ikään ohuehko ja viiltävä kitarasoundi toimi tämäntyylisessä riffittelyssä mainiosti. Rummuissa ehkä voisi olla enemmän potkua, mutta lo-fi-puolelle notkahtaneena levyn soundit voi hyvin hyväksyä tällaisenaan.

Tasaisesta laadukkuudestaan huolimatta Krypteia ei ole maata järisyttävä mestariteos. Se on pikemminkin vahvoihin perusasioihin nojaava kunnianosoitus black metalin perusarvoille, niin tyylinsä kuin toteutuksensa puolesta. Tällä ei ehkä nousta ajattomaksi klassikoksi, mutta kyllä tätä mieluusti kuuntelee kerrasta toiseen.