Kansitaide Myth Of Autumn, The
Lifting The Veil
CD
[ omakustanne ]

( 6½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. A Virtual Me
02. Down With The Sun
03. The Odyssey
04. Circle
05. Forever Fading
06. Infected
07. Catch The Storm
08. World In Flames
09. October
10. Sinner/Saint
11. Uneven

Kesto: 47:46

Jyväskyläläisellä The Myth Of Autumnilla on ikää jo kymmenen vuotta ja erilaisia demoja ja EP-julkaisuja yhden käden sormen verran. Alkuvuodesta julkaistu Lifting The Veil on yhtyeen ensimmäinen täysipitkä albumi, jolla ryhmä tarjoilee yhdentoista raidan verran melodista, mutta ärhäkkää metallia.

Hyvää The Myth Of Autumnissa on ehdottomasti se, että bändin tiettyyn genreen leimaaminen ei onnistukaan aivan helposti. Yhtyeen musiikissa kuuluu runsaasti Profane Omenin groovaavaa soundia, mutta välillä yhtye esiintyy synkempänä gootti-/darkmetallin edustajana. Tähän vielä ripaus suomalaista melankolisuutta sekä Ruotsin melodeath-perinteitä, niin ollaan jossain siellä päin, missä Lifting The Veilillä kuultava musiikki seikkailee.

Monisäikeisyys asettuu hieman myös yhtyettä vastaan. En oikein tiedä, mitä yhtye yrittää olla, enkä ole varma, tietävätkö bändin jäsenet itsekään. Albumin soljuvuus ei ole parasta luokkaa, kun peräkkäisetkin biisit saattavat niin rajusti poiketa toisistaan tyylillisesti. Jonkinlaisen yhteneväisyyden kaikkeen tavaraan tuo vahva riffikeskeisyys sekä Ari Kauppisen laulut, joissa niinikään kuullaan vähän kaikkea syvästä örinästä puhtaisiin ja karjumiseen.

Levy ei kuitenkaan ole millään muotoa huono, vaikkei suunta olekaan aina selkein. Biisit ovat, kukin omalla tavallaan, aika peruskamaa niin riffeiltään kuin melodioiltaankin, ja yleisilme jää vähän vaisuksi hyvistä hetkistään huolimatta. Puhtailla lauluilla terästettyä Lamb Of Godia muistuttavaa Circleä sekä viiruksen tavoin tarttuvaa Infectediä kuunnellessa tulee jo sellainen olo, että Myth Of Autumnista voisi hyvin olla kehittymässä laadukaskin nimi, mutta sitä saamme vielä toistaiseksi jäädä odottelemaan.



23.07.2012, Sami Kontio
http://www.themythofautumn.com http://www.myspace.com/tmoa Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 913
Palaa »
 
Bookmark and Share