Saksalaisyhtye Der Weg Einer Freiheitin edellislevy Agonie (2011) oli kuratasoa lähestyvä mitättömyys. Sen sijaan yhtyeen eponyymi ensitekele parin vuoden takaa oli varsin kelvollinen lätyskä kaikessa epäomaperäisyydessäänkin. Kakkoslevy Unstille vie melodisen ja kaihoisan black metalinsa takaisin lähemmäs alkua.

Unstillen perieurooppalainen tyyli ei ole yllättävä millään muotoa. Kipaleita kuljetetaan melodisten riffien varassa pääosin nopean tempon saattelemana. Tuplabasarit jyrisevät ja raidipelti kilisee tasaisesti. Välillä hiljennytään kuin pakollisen stop-merkin edessä ja veivataan puoliakustista herkkyyttä mukaan. Ja sitten taas jalka ylös kytkimeltä ja takaisin autobahnille.

Black metaliaan vuosikausia nauttineet luultavasti sisäistävät levyn annin läpi mielissään jo ensimmäisen biisin aikana. Sen jälkeen ei ole minkäänlaisia yllätyksiä luvassa, hyvässä tai huonossa. Paikoin Unstille meinaa kuitenkin kyetä tarttumaan fiilistelypusakasta kiinni ja vetämään mukanaan. Mutta vain paikoin ja yksittäisin hetkin. Tässä ei kunnolla onnistuta, joten kokonaisuus jää enemmänkin kuriositeetiksi kuin varsinaiseksi onnistumiseksi.

Der Weg Einer Freiheit on kuitenkin saanut levylleen tasaisen hyvät soundit. Rummut nakuttavat vakuuttavasti ja kitaroista löytyy kirkkauden ja ohuuden lisäksi tietynlaista viiltävyyttä, jota näin melodinen anti eittämättä kaipaakin. Rääkylaulu puolestaan edustaa sitä keskinkertaista otantaa, joka ei säväytä millään tapaa. Ja siinä kaikki. Unstille on hetkensä hallitseva sakemannibändi, jonka meno on ennalta-arvattavaa, mutta muutoin hyvin tehtyä.