Ukrainalaisen Edenianin gootti-doom läiskähtää päin kasvoja kuin toissavuotinen muikku. Yhdeksäntymmentäluvun puolella nais- ja mieslauluin ryydytetyllä gootilla pystyi vielä erottumaan massasta, nyt yli vuosikymmen myöhemmin tämä kaunotar ja hirviö -teema on käytetty ja eltaantunut kuin terveysside ABC:n vessan roskiksessa.

Edenian on sekundaluokan Theatre of Tragedy, omaamatta kuitenkaan tuon joskus niin loistavan bändin parhaita puolia; yllätyksellisyys, teatraalisuus, omaleimaisuus. Theatre of Tragedyn läpimurtolevy ja genren merkkipaalu, Velvet Darkness They Fear, veti kyseisen formaatin äärimmilleen ja bändi vaihtoikin musiikkityyliään kyseisen levyn jälkeen kun annettavaa ei tuohon muotoon enää ollut. Tämä siis vuonna 1997.

Nyt, viisitoista vuotta myöhemmin, Edenian tarjoaa samaan henkeen tehtyä materiaalia hauraan ja epävireisen naislaulun ja hernekeittopurkin lävitse vedetyn örinän kanssa. Heikoimmillaan ollaan silloin kun miesvokalisti tarjoaa puhdasta laulua joka on vuoden käsittämättömin antikliimaksi ja muuttuu aina vain pahemmaksi vaihtuessaan vieläpä puhuttuun muotoon. Enää puuttuu Elastisen vierailu.

Ei Edenianin soitto ole kuitenkaan pelkästään suruista tehty, positiivisena seikkana itse instrumenttien käsittely orkesterilta sujuu ihan kohtuullisesti; ruiskin lähestulkoon housuihini kun kitarointi muistutti aika ajoin alkuaikojen Paradise Lostista. Muuten albumin läpikuuntelu oli kylläkin suunnilleen yhtä kivuliasta kuin hammaskaluston rei'ittäminen uuteen uskoon käsiporalla. Ei jatkoon.