Pukkilassa 1979 perustettu 013 edusti aktiiviaikanaan reipasta '77-punkia. Bändi julkaisi vain yhden albumin (Takaisin Todellisuuteen ) vuonna 1983 ja lopetti 1985.
Jostain syystä veri veti takaisin vuonna 2011 ja siitä on nyt tuloksena EP Armoa, jolla on aika vähän tekemistä alkuperäisen 013:n kanssa. Alkuperäisestä ryhmästä on jäljellä vain rumpali Kräki ja vähän ennen yhtyeen lopettamista kehiin astunut laulajakitaristi Kligge.
Armoa on suoraan sanoen helvetin huono levy. Musiikki on punkrockia, mutta sisällöllisesti täysin tyhjänpäiväistä renkutusta. Levy alkaa kyllä lupaavasti, sillä Armoa -biisin kitarasoundi on kuin suoraan Dead Kennedysiltä. Ilo on lyhytaikainen ja vieläpä levyn ainoa, sillä Kligge laulaa nenäänsä ja kuulostaa ihan kauhealta. Täti maksaa on itse asiassa Unicef -laina Käkimassaa, jonka tässä laulaa naislaulaja Pörri, eikä kuulosta erityisen hyvältä sekään. Edelleen Pörrin laulamaPaskiainen menee jonnekin Eppu-punkkiin, ja Tulta on keskitempoinen vedätys jurrilaululla, mikä ei sinällään yllätä, sillä Kliggen taustalta löytyy Maho Neitsyt.
Kun yhtyeen edellisestä ja ainokaisesta julkaisusta on lähes 30 vuotta, niin onko ikämiespunkkarien kiljunjuonti sen jälkeen pehmentänyt aivot vai mikä vaivannee, mutta Armoa on täysin itsekritiikitön julkaisu, jolla ei mitään tekemistä 013:n kanssa, ei bändinä eikä musiikkina. Tosin eipä taso olisi noussut, julkaistiinpa EP millä nimellä tahansa. Ei mene läpi edes huumorina.
18.07.2012, Janne Rintala |