Kun jostain syystä nykyaikana jokainen osaa ärisevistä naislaulajista nimetä lähes poikkeuksetta vain jonkun Arch Enemyn Angelan, olisi jo yleissivistyksen vuoksi syytä tuntea bändi nimeltä Holy Moses. Sen ehdoton keulahahmo ja sydän on ollut jo reilun 30 vuoden ajan nainen nimeltä Sabina Classen, joka tiettävästi on juuri Angela Gossowinkin suurimpia esikuvia. Classenin ulosanti on jo sieltä 80-luvun alkupuolelta lähtien ollut erinomaisen raaka ja väkivaltainen, joten kyllä nainen kelpaa esikuvaksi monelle muullekin mikin varressa ähkivälle keuhkoajalle.

30 vuoden ura on jo melkoinen, varsinkin kun ottaa huomioon, että liikutaan metallin rankemmalla saralla, mutta ei toki vielä epätavallinen. Holy Moses ei ehkä ole niitä kaikkein suurimpia thrash-nimiä, mutta ansaitsee ehdottomasti oman paikkansa parrasvaloissa jo pelkästään kakkoslevynsä Finished with the Dogsin ansiosta. On siis vähän harmi, että tuota loistavaa ja brutaalia klassikkoa tällä kokoelmalla edustavat vain nimikappale ja Corroded Dreams, vaikka pari muutakin olisi voinut heittää sekaan. Ainakin itse kaipaisin mukaan Current of Deathia, mutta minkäs teet, melko tasaisesti materiaalia on toki pitkältä uralta mukaan kerätty.

Kokoelmaa kuunnellessa huomaa, ettei yhtyeen perustyyli ole muuttunut juuri piiruakaan vuosien varrella. Toki ensilevy Queen of Siam oli vähän kuin Holy Mosesin oma Endless Pain ja Finished with the Dogs Pleasure to Kill, jos vertaukset Kreatoriin sallitaan, mutta kolmosesta alkaen Sabinan ja kumppaneiden juna on pysynyt melko vakaasti samoilla raiteilla. Enimmäkseen biisit perustuvat varsin simppeleihin riffeihin ja sovituksiin, eikä niissä yleensä ihmeitä esitetäkään, mutta useimmiten ne myös toimivat.

Viimeisimmillä täyspitkillä studiolevyillä Holy Mosesilla ilmeni kummallinen uudehko helmasynti: liikaa ja liian pitkiä biisejä, kaksi viimeisintä levyä kun ovat molemmat pitkälle yli tunnin mittaisia ja se nyt vaan on aina thrash-levylle liikaa, ellei kyseessä satu olemaan muuan Vektor. Hiukan sama ilmiö tulee mieleen myös tämän kokiksen parissa, sillä ainakaan minusta mukaan ei ole aina onnistuttu valitsemaan niitä penaalin terävimpiä kyniä, vaikka tällaisen tuotoksen juuri niitä keihäänkärkiä pitäisi esitellä. Niinpä koko reilun 80-minuuttisen tuplalevyllisen kuunteleminen putkeen on aavistuksen pitkäpiimäistä ja kuivaa puuhaa, mutta pienemmissä annoksissa homma toimii mallikkaasti.

Niille, joille bändi ei ole vielä tuttu, mutta tutustumista harkitsevat, suosittelen lämpimästi levyjä Finished with the Dogs, The New Machine of Liechtenstein ja World Chaos, koska niissä bändi oli eniten niin sanotusti ytimessä. Ei bändi nykyäänkään huono ole, kaukana siitä, kunhan vain jatkossa tiivistävät taas ulosantiaan pienempiin mittoihin. Osittain vääristä biiseistä koostettu ja ylipitkä tai ei, In the Power of Now on kuitenkin sen verran onnistunut, että sillä saa ihan kelpo tirkistyksen mainion yhtyeen kohtalaisen laajaan tuotantoon.