Herman Frank oli viime kesänä sairauslomalla vakipestistään Acceptin kitaristina. Eipä mennyt toipuminen hukkaan, mikäli mies lääkärin määräämän tauon aikana tämän levyn sävellykset sommitteli. Frankin kannalta on tämän näytön perusteella harmi, että Wolf Hoffman tekee vieläkin parempia biisejä, sillä oikeastaan kaikki Right In The Gutsin kappaleet sopisivat suurempia häpeilemättä Acceptin levyille. Kattauksen vikoja ovat ainoastaan se, että 13 melko suoraviivaista runttausta on perä perää hieman liikaa ja se, ettei yhtään klassikkoaineksista riffiä tahi laulunsäettä levyltä löydy.

Maestron itsensä lisäksi kitaraa levyllä kurittaa Mamalitsidis Cristos. Meininki on päällekäyvä ja soolot ynnä kompit toimivat tehokkaasti ja kellon tarkkuudella. Lauluun on edellisen levyn jälkeen vaihtunut Rick Altzi, jonka suoritus taannoin Thunderstonen riveissä ärsytti ainakin meikäläistä. Omaksi yllätyksekseni tämän svedupetterin vivahteeton huuto toimii tässä yhteydessä paljon paremmin. Hyvin toimii myös sessiojyrä Michael Wolpersin rummutus, eipä edellinen kiekko Stefan Schwarzmannin kanssa ihan näin hyvin svengannut. Tässä suhteessa osansa tekee varmasti myös basisti Peter Pichl (ex- Running Wild). Eli Frankilla on koossa sopivasti taitava ja nälkäinen ryhmä, joka on saanut aikaan kunnolla rokkaavaa 80-luvun germaanimetallia. Hienouksia siinä ei ole, mutta eipä niitä osaa kaivatakaan, kokonaisuus on sen verran adrenaliinin kyllästämä. Päinvastoin kuin yleensä, en tässä tapauksessa edes kaipaa hengähdystaukoa kaiken paahdon lomaan, joten levyn poikkeava ralli Black Star, keskitempoinen kappale, tuntuu tässä seurassa laiskalta.