Sanotaan, että nauru pidentää ikää. Samaan päätelmään lienee päätynyt myös Saksan olut-thrashaaja Tankard ja mikäs on ikää pidentäessä, kun hauskuutta on riittänyt maltaanmakuiseen vauhtimetalliin jo viidentoista kolpakon verran.

Laulaja Gerren ympäriltä ovat ryyppyremmit vaihtuneet useaan otteeseen, mutta peruskännäys ei ole muuttunut miksikään. Bändi nojaa siis edelleen sahaaviin riffeihin, suoraviivaisiin sooloihin sekä iskeviin kertosäkeistöihin. Yksinkertainen kaava onkin ollut parhaimmillaan hyvinkin toimiva.

Tankard ei ole uransa aikana kärsinyt nestehukasta, mutta toisinaan sen tarjoilu on ollut vähän väljähtynyttä. Sen sijaan viidestoista albumi A Girl Called Cerveza nousuhumaltaa 30-vuotisen uran kunniaksi varsin verevästi ja levy tarjoilee montakin koukkua, joita voisi varmasti odottaa kuulevansa lavallakin.

Aloituskappale Running On Fumes  kertoo oluen loppumisesta keikoilla niin bändin jäsenten kuin yleisönkin keskuudessa, mikä on kestämätön tilanne. Räyhäkkä Masters Of Farces  ja iskevällä huudatuskertsilla varustettu Fandom Of Random ovat levyn varmaotteisinta ohrapirtelöä. Levyn huomionarvoisimmaksi hörpyksi nousee silti ilmiselvä rakkauslaulu The Metal Lady Boy, jossa Gerren seurana on Saksan oma taskuvenus Doro Pesch. Levyn päättävä Rapid Fire (A Tyrant's Elegy) nouseekin sitten yhdeksi Tankardin parhaista kappaleista.

Vaikka monta muutakin hyvää hetkeä löytyy, niin pituuksiensa puolesta kappaleita olisi voinut vähän tiivistääkin. Vaikka sinällään ne eivät tunnu ylipitkiltä, niin kymmenestä kappaleesta seitsemän ylittää yli viisi minuuttia. Pienellä tiivistämisellä kokonaisuus olisi ollut entistäkin iskevämpi. 

Tankardin uralle on mahtunut hiiva jos toinenkin. Vaikka muutamia bulkin makuisiakin hetkiä on ollut, niin yhteenkään epäortodoksiseen I-olueeseen ei bändi ole sortunut. A Girl Called Cerveza tarjoilee tutun ja turvallisen makuista kolpakontäytettä, mutta tällä kertaa on tynnyristä saatu varsin maukasta mallasta.