Bändin nimenä Bury Tomorrow. Olisiko jonkin sortin metalcorea? Jep, oikeaan osuin, All That Remainsin, As I Lay Dyingin ja August Burns Redin opit ovat tarttuneet haaviin, mutta se ei olekaan mikään huono juttu, sillä bändi haastaa esikuvansa ihan tosissaan tymäkällä mätöllä sekä suuremmankin areenan täyttävillä jättikertseillä.

Moni asia loksahtaa brittiläisen Bury Tomorrowin toisella albumilla uomiinsa, ja The Union Of Crowns on lähellä olla todella kova lätty. Bändi ei vain aivan onnistu musiikillaan saamaan kuulijasta viimeistä niskalenkkiä, jolla hänet imaistaisiin musiikin syövereihin nautinnollisen ekstaasin tilaan. Pirun makeata metalcorea Bury Tomorrow kuitenkin osaa vääntää, eikä genre ole taas hetkeen nähnyt niin kovia kertsejä kuin vaikkapa Lionheartissa, Royal Bloodissa ja Abdication Of Powerissa. Vauhdikkaan jyystön väliin sijoitetut breakdownit ovat tuttua huttua, jossa basari komppaa trendikkäästi dempattujen kitaroiden rytmitystä. Toisille täyttä myrkkyä, ja toisille sopiva sauma laittaa niska- ja jalkalihakset töihin.

Vaikka tasokkuus erottaa Bury Tomorrow'n keskinkertaisimmista rinnakkaiseläjistään, tyylissä ei olla löydetty varsinaisesti omaa polkua. Isoimpien nimien lisäksi tätä samaa lajia vain hitusen ääniltään eroavilla vokalisteilla takovat For Today, Onward To Olympas, Miss May I, Like Moths To Flames ja miljoonat muut, joten genreklassikoksi yltääkseen Bury Tomorrow tarvitsisi vähän muutakin kuin saman booliastian, jolta kaikki muutkin vuoroillaan käyvät jatkuvasti tankkaamassa. Saman pyörän keksimisessä uudelleen ei silti ole mitään vikaa silloin kun se tehdään tällä laadulla. Itse musiikkihan tässä ratkaisee, ja Bury Tomorrow sijoittuu kirkkaasti modernin metalcoremeiningin pirteämpään päätyyn.