Hordes of Decay edustaa uudempaa lukua kreikkalaisen black metalin pitkässä kaanonissa. Vuonna 2009 perustetun yhtyeen levydebytointi The Kings Will Be Ready ei kuitenkaan erinomaisuuden tuulilla ratsasta.
Levyn musikaaliset maisemat liikkuvat oikeastaan enemmänkin death/black-huuruisissa tunnelmissa. Mustan sävyn ja kalmaisan otteen rinnalle on saatu lisäksi ripaus thrash-vivahdetta itse riffittelyn saralla. Uutta ja erilaista yhdistelmä ei kuitenkaan tarjoa, vaan sitä perinteistä eri äärimetallikoulukuntien klimppisoppaa suuremmasta oivaltavuudesta tinkien.
Perinteiden velvoittamana paikoin nakutetaan kiivaasti, toisaalla taas himmaillen ja iisisti. Kitaristit eivät kuitenkaan tee missään vaiheessa suurempaa vaikutusta, eivät niin tyylinsä, ideoidensa kuin minkään muunkaan kautta. Rumpali sentään yrittää maustaa menoa hieman epätavallisimmillakin ideoilla. Harmi vain, että niidenkin osuus on jäänyt lopulta kovin vähäiseksi.
The Kings Will Be Ready on biiseiltään kovin keskinkertainen tapaus, jonka ideat blackista, deathista tai edes siitä thrashista eivät vakuuta. Niin ikään levyn soundit ovat munatonta menoa ja käytännössä nykypäivän demobänditkin tekevät tiukempaa lopputulosta. Kun kylkeen on vielä liimattu hyvin keskinkertainen perusärinä lauluista vastaamaan, on levystä vaikea löytää erityistä kehuttavaa.
The Kings Will Be Ready ei huono levy, mutta sillä ei ole varsinaisesti mitään kiinnostavaa annettavaa tämän tyylilajin metallille. Keskinkertaisuutta harmaimmillaan.
22.06.2012, Serpent |