Puolentusinan Fonya-kiekon jälkeen multi-instrumentalisti Chris Fournier laittoi yhtyeensä naftaliiniin ja vaihtoi laulaja-veljensä Philin fuusiorumpali Tobe Londoniin, jonka kanssa perustettu Centric Jones on nyt julkaissut toisen pitkäsoittonsa. Siinä missä Centric Jonesin kolmen vuoden takainen debyyttilevy Foreign Tea oli vahvasti instrumentaalipitoinen, täydentävät Laurie Larson ja Tessa Anderson duon toista levyä vierailevien solistien ominaisuudessa.

Naissolistien käyttö progressiivisen rockin puitteissa takaa sen, että The Antikythera Method erottuu edukseen muiden vastaavien julkaisujen joukosta. Vanhakantaista sinfoprogea ja Ozric Tentaclesin unenomaisia soundimaalailuja yhdistelevä levy edustaa nykyprogea niin hyvässä kuin pahassa. Musiikillisesti lähes 70-minuuttinen mammuttiteos tarjoaa kelvollisia teemoja ja keskinkertaista parempaa soittotaitoa hienoine vokalisointeineen. Valitettavasti levystä kuulee, että sitä ei ole äänitetty kovinkaan yhtenäisissä sessioissa, sillä kiekon tuotantopuoli heittelee rankastikin kappaleesta toiseen, ja se jos mikä tekee kiekosta hankalan kuunneltavan yhdeltä istumalta.

Uneliaita sävyjä sisältävät kappaleet (kuten Fading Time) ovat yksittäisinä paloina herkullisia leikittelevine tahtilajeineen ja vahvasti kaiutettuine soundeineen, mutta kovinkaan yhtenäisiä ketjuja erillisistä jaksoista ei muodostu. Välillä musiikki seikkailee kauniiden mellotron-soundien täyttämässä tilassa, jota värittää kauniisti Laurie Larsonin vaelteleva vokalisointi (kuten kappaleessa Morphogenic). Mutta sitten seuraavan nurkan takana jo piileskeleekin hieman modernimmalta kuulostavia instrumentaalijammailuja, jotka eivät potentiaalistaan huolimatta nouse aivan lopulliseen lentoon. Huomattavasti räväkämpään revittelyyn Centric Jones innostuu coveroidessaan Yesin muinaisen Thenin, jossa vintage-soundit pääsevät oikeuksiinsa.

Vanhaan Fonya-materiaaliin verrattuna on sentään positiivista, että Chris Fournier on viimeinkin löytänyt rinnalleen tasaväkisen partnerin. Vielä kun Centric Jones löytäisi yhtenäisen harmonian materiaalinsa ja tuotantonsa suhteen. Mutta niin kauan kuin nämä asiat eivät korjaannu, ei pidä ihmetellä miksi Yesin Time And A Word (jolta Then on napattu) on klassikko ja The Antikythera Method ei.