Olen ollut jokseenkin kaksijakoisin mielipitein Soulflyn nykysuunnasta, koska tykkäsin kovasti vanhempien levyjen etnisestä vibasta sekä maltillisemmasta ja maanläheisemmästä otteesta. Dark Ages osui napakymppiin, mutta Conquer muutti suunnan thrashimpaan ja Omen veti ruuvin vielä tiukemmalle, jääden omalla levylautasellani alkuinnostuksen jälkeen lähinnä unohduksiin. Enslaved ei yllätä, vaan jatkaa samalla linjalla, joskin nyt vaikuttaisi siltä, että keskitempoisuudellekin annetaan tilaa jopa biisien sisällä, mikä tekee nannaa levyn dynamiikalle. Tsekkaa vaikka Gladiator.

Tuotanto on kerrassaan murskaava, mutta selkeä ja äänivalli on miellyttävän täyteläinen. Sanoituspuolella ollaan taas vanhalla tutulla ja niin kulutetulla warhatedevastationextinction-linjalla, mutta en jaksa siitä enempää kitistä, vaikka Maxin äänellä vähempikin vakuuttaisi. Sen sijaan portugaliksi lauletun, muuan Pablo Escobarin edesottamuksista kertovan Plata o plomon sekä bonusbiisi Slaven myötä voi huomata äidinkielen sopivan Maxin suuhun huomattavasti englantia runollisemmin ja sujuvammin.

Vaikuttaisi siltä, että Max Cavalera ja kumppanit ovat todella pitäneet tämän levyn tekemisestä. En sitten tiedä, vaikuttaako asiaan taas rytmiryhmän vaihdos vai Maxin ja Marc Rizzon yhteispelin kehittyminen, mutta väkinäisyydestä ei ole tietoakaan ja kappaleissa on enemmän ideaa ja vaihtelua kuin kahdella edellisellä levyllä yhteensä. Ainoastaan American Steel  jää hieman tylsähköksi ja monotoniseksi hokemaksi. Soulfly uskaltaa taas hieman fiilistellä, eikä vain tykittää, eivätkä Rizzon soolotkaan ole tällä kertaa liian pitkiä tai turhanpäiväisiä vingutuksia. Lopputulos on yksinkertaisesti Soulflyn paras levy tähän mennessä. Kuriositeettina mainittakoon, että levyllä vierailee kaikki kolme Maxin lapsukaista, Zyon, Igor ja Richie.