Turkulaisen death metal -orkesteri Pyurian kolmas kokopitkä tuo pitkälti mieleen viiden vuoden takaisen Oubliette Ontologyn. Incarnadine Revelry on kuin looginen jatko-osa yhtyeen edelliselle purkaukselle.

Vaikka aikaa on kulunut puolen vuosikymmenen verran, vain harva asia on muuttunut omassa aikakuplassaan elävän Pyurian kohdalla. Incarnadine Revelry iskee pöytään teknistä ja brutaalia kuolonmetallia, jossa anteeksi ei pyydellä eikä keskitempoiseen murjontaan tyydytä.

Muutoksiakin on kuitenkin tapahtunut, kuten entisen Torture Killer -solistin, Matti Liukkeen päätyminen mikrofonin varteen. Ratkaisu on erittäin onnistunut, sillä Matin ääni on armoton, matala ja julma. Siis juuri sellaista mitä Pyurian kaltainen orkesteri musiikilleen tarvitsee.

Muilta osin Incarnadine Revelry noudattaa tuttuja linjoja, jopa hieman harmillisessa määrin. Yhtye kyllä soittaa teknisesti ottaen hyvin ja biiseissä on brutaalia otetta, mutta paikoin toimivuuden kustannuksella. Uutukainen tuokin mieleen aiemmin mainitun Oubliette Ontologyn niiltä osin, että yhä riffeissä on paljon myös vähemmän hyvin potkivaa täyteosastoa ja toisaalta myös vähemmän rouskuvan kitarasoundin myötä.

Parhaimmillaan IR tuo mieleen ruotsalaisen Derangedin kaikessa armottomassa brutaaliudessaan, heikoimmillaan yhtye on taas kuin kalpea demoversio itsestään. Lopputuloksena on ristiriitainen onnistuminen, josta tahtoisi pitää hieman enemmän kuin mitä todellisuudessa on mahdollista. Rumpujen osalta olisi kaivannut lautasille lisää volyymiä, kitaroiden osalta taas yksinkertaisesti hieman tiukempaa soundia. Bassoa ei liioin pahemmin tapetille nosteta. Nämä ovat kuitenkin pieniä vikoja, jos nyt sitten muodostavatkin isomman virran kokonaisuutensa puolesta.

Incarnadine Revelry on mukava death metal -teos, joka toimittaa sen mitä lupaakin, mutta joka ei juuri onnistu yllättämään yhtään sen enempää. Vioistaan huolimatta tutustumisen arvoinen kiekko.