Brittiläinen Conan oli ainoastaan nimenä tuttu, kun sain bändin uutukaisen hikisiin käsiini. Onneksi sain, sillä Monnos teki vaikutuksen ensi minuuteista lähtien, sillä möyrivää laatudoomia YOB:in ja Warhorsen malliin ei ole koskaan liikaa.
Jo levyn avaava Hawk as Weapon näyttää mihin suuntaa tämä barbaari pissii. Kuusi biisiä ja vajaa 40 minuuttia kestoa on ihan passeli määrä tämän kaliiberin nyökyttelyä, kun mukana on vain yksi alle viisiminuuttinen biisi sekä pari kahdeksan minuutin hujakoilla (loppujen sijoittuessa niiden välimaastoon) silkkaa murskaavaa kitaravallia. Ihan ei päästä Warhorsen tonneihin murskaamisen saralla, eikä YOB:in tasolle psykedeelisen leijailun osalta, mutta tasapaino noiden kahden välillä on kohdallaan.
Soundit ovat levyllä odotetusti tummat. Kitara ja basso pörisevät massiivista vallia, rumpujen hakatessa taustalla kohti vääjäämätöntä loppua. Lauluissa on eniten jo mainittua YOB-tunnelmaa, enimmäkseen kahdet laulut ovat päällekäin, korkealta huudettuna ja matalalta messuten, eikä siis efektien läpi, vaikka paikoitelleen kuullaan ihan perinteistä murinahuutoakin. Hidastelu ja synkkä pörinä on vaan sen verran hyvä kombo, ettei voi olla nyökyttelemättä ruuhkabussissakaan.
Ehdottomasti tarkistamisen arvoinen yhtye, jos edellämainittujen bändien lisäksi esimerkiksi Ufomammut tai Sleep ovat sydäntäsi lähellä.
01.06.2012, Jukka Kolehmainen |