Maailmaan mahtuu tunnetusti useampikin Pandemonium-nimellä kulkeva orkesteri. Näistä puolalainen versio lienee vanhin tai ainakin vanhimmasta päästä; löytyyhän yhtyeeltä historiaa aina vuoteen 1990 asti. Lukuisista vuosistaan huolimatta Misanthropy on vasta yhtyeen neljäs täyspitkä levytys.

Melodisella black/death-kentällä operoiva Misanthropy ei ole genressään erikoinen onnistuminen, eikä liioin omaperäisyyden huipentuma. Se tuo kuitenkin esille hyvin tekijöidensä kokemuksen, tyylitajun ja ymmärryksen. Misanthropy rakentuu sarallaan pääosin varsin tavallisten palikoiden varaan. Suurimmat yllätykset tulevatkin lähinnä dark/doom metalin hengessä soiville fiilistelyosioille, joissa nousevat esiin niin naislaulut kuin maalailevat riffitkin. Bändi kutsuukin tyyliään ilmeisesti nimellä satanic dark metal.

Misanthropyn levyllinen vahvuus onkin enemmän näissä dark metal -hetkissä kuin sinänsä hieman tasapaksussa ja tyypillisessä death/black-rymistelyssä. Ongelmalliseksi levyn tekee kuitenkin sen tasapainottomuus. Toisaalla levy soi vahvasti ja vetovoimaisesti, kuten Stones Are Eternal ja nimikkokipale Misanthropy hyvin osoittavat. Vastaavasti muutoin levy tuntuu lipuvan ohi kuin itsekseen, mielenkiinnottomasti ja tylsänpulskeasti.

Yhtenä levyn vahvuutena on pirullisen kova soundimaailma. Kitaroiden lämmin ja raskas soundi on omiaan tukevoittamaan paikoin tylsääkin biisiantia, eikä rumpupatteriston tarvitse tämän rinnalla hävetä. Levyn naislauluosiot ovat myös komeaa kuultavaa, mieslaulujen örinä- ja ärjynäpuolen taas ollessa pääosin hieman vaisu. Yleisesti ottaen kokonaisuus on toteutettu tyylitajuisesti kaikin puolin.

Misanthropy on paikoin varsin onnistunut kokonaisuus, heikkouksistaan huolimatta. Suuria säväreitä tekele ei synnytä, vaikka siihen tuntuisi sinänsä parin kipaleen olevan potentiaaliakin. Ehkä sitten ensi levyllä.