Kosketinsoittaja Henrik Klingenbergin (muun muassa Sonata Arctica, Silent Voices ja ex-Requiem) ensimmäinen soololevy sisältää reilut 40 minuuttia orgaanista välillä progeen päin kallellaan olevaa instrumentaatiota, jossa haiskahtaa selkeästi Klingenbergin nykyisten ja entisten orkesterien lisäksi myös miehen esikuvat.

Muina muusikoina levyllä paahtavat Klingenbergin entisistä ja nykyisistä yhtyeistä tutut kitaristi Elias Viljanen (Sonata Arctica), basisti Pasi Kauppinen (Silent Voices, ex-Requiem) sekä sähkörumpuja tamppaava Jari Huttunen (ex-Requiem). Koska muusikot ovat jo ennestään tuttuja Klingenbergille niin levyillä kuin livenäkin, tämä näkyy eli kuuluu yhteensoitossa - vaikka kaikki instrumentit onkin nauhoitettu eri paikoissa.

...And Weird Turned Pron erottaa kosketinsoittajan soololevyksi esimerkiksi välillä kokeellisten kosketinsoundien ansiosta: emobändeissä Klingenbergin linja on ollut siloisempi, liekö yhtyeiden musiikista johtuen. Nyt mies pääsee revittelemään hieman enemmän. Kosketinsoittajavetoisuudesta huolimatta albumi ei ole pelkkää mustavalkotilua, vaan myös kitaristi Viljanen saa yllättävänkin suuren roolin. Kappaleet ovat välillä jopa kitaravetoisia.

Samoin basisti Kauppinen pääsee näyttämään osaamistaan normaalirokkipumppua enemmän; tässä porukassa ikävä kyllä - ilmeisimmin budjettisyistä sähkörumpuihin päätynyt - Huttunen jää vain perusrytmin tuottavan statistin rooliin. Kengännauhabudjetti ei muuten ole soundeista havaittavissa, mutta tasapaksut sähkörummut paljastavat totuuden. Muilta osin soundimaailma on orgaaninen ja luonnollisen kuuloinen, ennemmin 70-lukua särmineen kuin modernia 2010-luvun timanttihiottua peilipintaa. Hammond-soundit vahvistavat tätä fiilistä.

Kappaleet ovat 4-5 minuutin instrumentaaleja, jotka etenevät kohtalaisen suoraviivaisesti ja jopa yllättävän vähillä sorminäppäryyksillä, ottaeen huomion muusikoiden taustat ja albumin luonteen. Poikkeuksen muodostaa lopetuskappale Toys & Guns, joka venyy kymmenen minuutin tuolle puolen ja tarjoaa sitten reippaammalla kädellä sooloja.

Ripeämmistä kappaleista huolimatta levy on tunnelmaltaan ennemmin leppoisa ja fiilistelevä, luonnollisesti etenevä retrohtava paketti kuin proge- tai powermetallimuusikoiden tilutuskilpailu, kuten ennalta voisi luulla. Kappaleet eivät kuitenkaan ole "hittivetoisia" (jos näin voi sanoa levystä, jolla laulajaa ei ole) tai mieleen jääviä, vaan näin instrumentaalilevyjä vähemmän kuu(nne)lleen korviin varsin tavanomaisia pääosin ilman suurempia koukkuja. Välillä, kuten pörisevien ja pulputtavien kosketinsoundien tai El Gaurrossa naputtavien piristävien peukkubassopoikkeuksien tapaan ...And The Weird Turned Pro osaa myös yllättää. Näitä yllätyksiä on vain harmillisen vähän.

Levy on toistaiseksi julkaistu vain Japanissa Marquee/Avalonin toimesta. Suomessa levyä myydään omakustanteena esimerkiksi Sonata Arctican verkkokaupassa.

Toim. huom. arvio ei välttämättä ole täysin puolueeton, sillä arviokappaleen mukana tuli lahjuksia 2 bolívar fuerten setelin (VEF, Venezuelan rahayksikkö; noin 35 eurosenttiä) sekä yhden vähän käytetyn pullonkorkin muodossa. Tämä lahjus on saattanut vaikuttaa arvosanaan.