Ranskalainen Deficiency uhmaa thrashin ja heavy metalin kenttää vuoden takaisella omakustannedebyytillään. Hyvä yritys, mutta niin moni asia levyllä vastaa kysymykseen "mutta miksi omakustanne?"

Pinnallisesti ja etenkin äkkiseltään kuunneltuna State of Disillusion vaikuttaa pätevältä levytykseltä, jossa ovat kunnossa niin soundit, laulu kuin soitannollinen otekin. Syvempi kurkistus ja useampi pyörityskerta kuitenkin nostavat ruumiit pinnalle. Kelpoja soundeja ja pääosin asiansa hallitsevaa vokalisointityötä eivät toki hio pois useatkaan eri pyöritykset, mutta muutoin levy ei kanna koko kestoaan.

Syitä on monia, joista yksi helpoimmista syistä ovat hippasen ylipitkät biisit. Kun raidan keskipituus huitelee noin kuuden minuutin korvilla ja levyllä on yksitoista biisiä, etenkin vailla suurempaa hittiä, käy kiekon kuuntelu miltei työstä. Asiaa ei auta paikoin melko keskinkertainen ilmaisu, josta ei ole liioin kunnon thrashiksi, eikä toisaalta oikein iskeväksi heviksikään. Tiivistäminen olisi ollut paikallaan, kuten olisi ollut työ myös kipaleiden raakkaamisen kohdalla.

State of Disillusionilla on kuitenkin ajoittaiset hohdokkaat hetkensä. Näitä ei ole ehkä kovin montaa, eivätkä ne ole kovin kirkkaita, mutta ne nostavat levyn täysin yhdentekevän keskinkertaisuuden yläpuolelle. Pienissä erissä, lyhyempinä ja tiiviimpinä vetoina Deficiency voisi toimiakin, ainakin paremmin kuin näin täyteen pumpattuna, liki kokoelmanomaisena kokonaisuutena.

Heikkoudet huomioiden ei ole ihme, että levy on jäänyt omakustannetasolle. Potentiaalia olisi parempaankin, nyt vain ilmeisesti on puuttunut sellainen tuottaja, joka tämän olisi bändille myös jaksanut kertoa.