Italialainen debytantti palaa melko sujuvasti perusasioiden äärelle. Toisin kuin yhtyeen nimestä voisi päätellä, bändi koostuu miespuolisista soittoniekoista ja soittaa kolmen (tai valillä jopa vähän yli) soinnun hard rockia. Tällaista on tietty tehty maailman sivu, mutta sen verran riehakas on Bi-Polar Slutsien asenne, että puutteet omien ideoiden sektorilla voi antaa anteeksi.

Rehvakkaat riffit ja solisti joka paikoin huutaa kuin öljytön moottori ylämäessä, ovat Bi-Polar Slutsin kivijalat. Komppi on tanakkaa ja etenee kuin jyrä, kliseinen musiikki vaatii kliseiset vertaukset. Vankka on siis perusta, mutta sävellyksiin kaipaisin enemmän ideoita. Ne ovat kautta linjan toisesta korvasta sisään, toisesta ulos –tyylisiä, ja sellaisilla pääsee korkeintaan paikallislämppäriksi isompiensa keikoille.

Alice Cooperilta matkittu Vincent Price –tyyppinen luenta Prelude To… ei sekään ole omiaan nostamaan bändin osakkeita, mutta adrenaliinia tihkuvat tulkinnat ovat sitä luokkaa, että monen nykypäivän uuden yrittäjän (ja muutaman vanhan raakinkin) olisi syytä ottaa niistä oppia.