Crazy Lixxin rynnistys Ruotsin uuden aallon sleaze-ryhmien eturintamassa jatkuu. Viimeistään parin vuoden takaisella New Religion -albumillaan sivistymättömämpienkin tukkahevarien tietoisuuteen pommin lailla saapuneen malmöläisyhtyeen taso ei huoju, vaikka uudella Riot Avenue -kiekolla yhtyeen linja onkin kokenut pientä tarkistamista. Riot Avenue on hardrockissaan vieläkin amerikkalaisempi kuin edeltäjänsä. Mutta sillä kuuluu myös eräiden australialaiskääpiöiden läpi lyömä järjettömän vetävä boogie, jonka juuri tietyllä tavalla biitin taakse soittamalla saa aikaan.
Huonoja biisejä Riot Avenue ei sisällä, siinä mielessä levy on samanlainen kuin kaksi edeltäjäänsäkin. Avainsana uudella levyllä onkin biisien yhtenäisyys. New Religion – niin ilmiömäisen loistava kuin se onkin – käy vieraissa vähän jokaisen hair metal -suuruuden lompsalla, mutta Riot Avenuella suoria tyylillisiä lainoja kuuluu hieman vähemmän. Ellei nyt tyylilliseksi lainaksi lasketa sitä, että laulaja Danny Rexon on kasvattanut rintakarvoja sitten viime levyn. Nyt niitä rintakarvoja onkin sitten sen verran, että jätkä kuulostaa enimmän osan aikaa ihan Paul Stanleyltä! Varsinkin Fire It Upissa KISSin mallintaminen saa jengikööreineen jo suorastaan huvittavat mittasuhteet. Melodialainojakin osuu korvaan, selkeimpinä In The Night -biisin laina Triumphin Headed For Nowheresta ja komean haikeasti kokonaisuuden päättävän Only The Dead Know -slovarin skebasoolo, joka on selkeästikin osittain Slashin ideoimaa tavaraa, ja vieläpä aika tunnetusta biisistä... mutta kuten viimeksikin, Crazy Lixx pitää vorotut osat hienosti biisikokonaisuuksiensa osina. Se vohkii hyvän maun rajoissa ja pitää lainat kivoina tribuutteina sankareilleen.
Riot Avenuella ei ole yksittäistä tykkiä, jolla kuulijan naama sulaisi (vertaa: New Religionin posketon 21 'Til I Die), mutta uusi albumi hehkuu samaa hurjaa tasokkuutta ja armotonta asennetta kuin edeltäjänsä. Riot Avenue lunastaa edeltävän levyn asettamat korkeat odotusarvot, ollen tasalaatuinen muttei tasapaksu työnäyte nyt jo todistetusti helkutin kovalta bändiltä.
16.05.2012, Mape Ollila |