Kreikasta kajahtaa! Dol Ammad tekee mahdottomasta mahdollisen. Se ottaa kaikki powermetallin vastenmielisimmät puolet ja nostaa ne täysin uusiin sfääreihin naittamalla mukaan teknoa ja unohtamalla kaiken, mikä missään metallin alalajissa ikinä on kuulostanut hyvältä.

Kaava on yksinkertainen: otetaan munkkikuoro ja sopraano laulajatar hymisemään jotain (latinaa? kreikkaa?) ja duunataan säestys. Se koostuu lähinnä miltei tauotta ylinopeudella paukuttavan tuplabassaristin ja samaa vauhtia pöristelevän kitaristin suorituksista. Ne kuulostavat enemmän yleisurheilulta kuin musiikilta.

Hitaampi kappale Caravan of Mars osoittaa että nyansseja ei ole, vaikka levyn yleisilme huomioiden laiska kappale niiden havaitsemisen mahdollistaisikin. Kappaleen etuihin kuuluu toisaalta se, ettei tuplabassarirynkytystä ole. Se kun yhdistetään teknosta tuttuun monotoniseen koneelliseen jumputukseen, saadaan coctail, joka ainakin tässä tapauksessa kuulostaa enemmän kuin vastenmieliseltä. Varsinkin kun tuotanto on mahdollisimman mahtipontista.

Mp3-promon soundit kuulostavat siltä kuin ihmisen puhe silloin kun on suu täynnä pullaa. Eli jos joku nyt kaikesta huolimatta kiinnostuu tästä kuonasta, niin suosittelen levyn ostamista vinyyliformaatissa. Kidutuksen kesto on niin lyhyt (n. 43 minuuttia), että soundit saattavat vinyylillä olla paremmat.

Kaikenlaista sitä on tullut arvosteluhommissa kuultua, mutta Cosmic Gods: Episode I - Hyperspeed  lähentelee jo pohjanoteerausta. Jopa heikoimmilla kellaribändeillä on yleensä jokin muu tavoite kuin äärimmäinen nopeus ja mahtipontisuus. Dol Ammadin viaksi laskettakoon vielä sekin, että tässä lienee kyse ammattimuusikoista. Eli soitossa ei ole mitään henkeä (tai edes syytä antaa säälipisteitä).

Näin heikko levy on suunnilleen yhtä yleinen kuin risteilyohjus Inarinjärvellä. Ja hyvä niin.