Kolumbialainen farkkuliivileegio Witchtrap on sisäistänyt thrashin lainalaisuudet kolmannella albumillaan Vengeance Is My Name kuten pitääkin. Bändi on siis muodollisesti pätevä, mutta leveästä haara-asennosta huolimatta albumin sisältö on melko tyhjänpäiväistä uhmaa, jossa todelliset maksakoukut ovat kortilla.

Witchtrapin jannuilla on Kreatorit, Destructionit, Tankardit sun muut julisteina seinällä, mutta yhtyeen oma panos musiikin lajille on kaukana siitä intensiivisyydestä ja raivosta, jota esikuvat tarjosivat.

Witchtrap onnistuu tarjoamaan tökkimistä siellä täällä, mutta niin pystyy moni muukin. Muutama kierrätysriffi siellä täällä ei vielä kokonaista levyä perustele ja Vengeance Is My Namesta jääkin lähinnä maku liukuhihna-thrashina.