Pohjois-Amerikka on täynnä post grunge -yhtyeitä, joista ei näillä rannoilla ole kuultukaan. Yksi näistä on vancouverilainen The Veer Union, viime vuonna Universal Musicin alaiselta Motownilta (kyllä, siltä legendaariselta r'n'b- ja soul-alamerkiltä) pudotettu nu grunge -ryhmä. Ison yhtiön alaisuudessa yhtye ei menestynyt listoilla kuin BillBoardin Heatseekersin, eli uusien artistien listan, sijalle 32 saakka. Sinkkuhitti Seasons sentään päätyi kauden 2009-2010 ajaksi NHL-jengi Pittsburgh Penguinsin taistelulauluksi. Myynnit eivät Universalille riittäneet, bändille tuli monoa.

Alkuvuodesta 2012 The Veer Union karsiutui viisikosta trion kokoiseksi, vaikka uusi levy oli jo purkissa. Niinpä Mötley Crüe -rumpali Tommy Leenkin Tommyland-levylle säveltäneellä solisti Crispin Earlilla, kitaristi Eric Schraederilla ja rumpali Neil Beatonilla on edessään uuden kitaristi ja basistin etsintä, mutta se ei aiheuttane vaikeuksia, sillä vielä kokonaisen yhtyeen voimin rakennettu paluulevy Divide The Blackened Sky on vahvaa työtä.

Monin paikoin DTBS:n kappaleet edustavat stereotyyppistä melodista post grungea ja kaupallista jenkkihardrockia Theory Of A Deadmanin, Cavon, Redin, Hinderin ja sen sellaisten vanavedessä, mutta lajinsa parhaita kun jäljittelee, siinä onnistuu ja lisää soppaan vielä vähän omaperäistäkin otetta, niin kovin pahasti vikaan ei voi mennä. The Veer Unionissa omaperäisyyttä edustavat vieno nu metalin sivumaku, Linkin Parkin ja Skilletin mieleen tuovat tyylikkäästi hillityt ja hallitut elektronisen musiikin vaikutteet sekä ennen kaikkea vokalisti Crispin Earlin upeasoundinen baritoni, josta huutolaulussa löytyy komea rocksärö ja puhtaammassa laulussa mahtava, tumma soul-klangi.

The Veer Union on perussoinniltaan pessimistisempi kuin lajinsa isoimmat menestyjät, ja siten myöskin hieman epäamerikkalainen. Divide The Blackened Skyllä TVU laulaa mieluummin viimeisistä ratkaisuista ja katkerista lopuista kuin yhteishenkeä nostattavia anthemeita. Kun riittävään määrään omaperäisyyttä saadaan yhdistetyksi taito pitää kappaleiden sovitukset tiiviinä ja helppokuunteluisina sekä kertosäkeet enimmäkseen tarttuvina, niin hyvähän siitä tulee. Albumin nimibiisi, Inside Our Scars, Silent Gun, Stolen ja Bitter End ovat kaikki pienoisia helmiä genressään.