Tuskin mikään bändi on yhtä selkeästi genrensä paras kuin Hawkwind. Tähän ei ainakaan vähäisin syy ole uran pituus, spacerock on raikunut vuodesta 1969, siis jo kuudella vuosikymmenellä! Yhtyeen perustaja ja ainoa alkuperäisjäsen Dave Brock on luotsannut alustaan välillä kareja hipoen, mutta pääosin väljillä vesillä.

Uusi albumi Onward saa synninpäästön. Mitään uusia reseptejä ei Brock kumppaneineen ole tällä kerralla kokeillut. Yritin laskea monesko studiolevy on nyt käsillä, mutta tarkka luku on tulkinnanvarainen. Jossain lähellä neljääkymmentä kuitenkin mennään. Siinä mielessä olisi toisaalta jonkinlainen uusiutuminen ollut paikallaan, mutta kaipa se on parasta, että edes johonkin tässä muuttuvassa maailmassa voi luottaa.

Tekniikan kehittyminen ei ole Hawkwindin meininkiä haitannut, avaruusäänet tosin tälläkin levyllä kuulostavat kyllä, ainakin kaltaiseni satunnaisemman yhtyeen ystävän korviin, hieman liian koneellisilta. Orgaaninen lämpö on suhinoista kadonnut jonnekin bittiavaruuten, vuosien varrelle ja luoja ties minne. Tämä on kuitenkin pieni haitta, joka ei välttämättä edes kaikkia häiritse. Sekin on sitä paitsi pikku juttu sadan vuoden päästä. Suurempi haitta on albumin kesto, sillä 18 biisiä on yksinkertaisesti liian suuri annos Haukkaa yhteen kyytiin kuunneltuna. Jonkin verran fiilistelyä olisi helposti voinut pudottaa pois... tai sitten meikäläisellä on väärät tupakat.

Nopeat kappaleet pätkivät atmosfääriä juurikin samaan tapaan, kuten muutamalla levyllä (tai siis vuosikymmenellä) aiemminkin. Death Trapin tahi The Hills Have Earsin olisi voinut julkaista singlenä vaikkapa 70-luvulla. Joidenkin kappaleiden, esimerkiksi käy The Drive By kohdalla ongelmat olisi vältetty hyvinkin feidaamalla aiemmin, senkin tapauksessa lopun pitkitetty fiilistely latistaa koko biisin. Toiselta kantilta tarkasteltuna tällaistakin on Hawkwindin kiekoilla jo kuultu, joten oikeastaan Onward on hyvinkin tarkkaan vanhan toistoa sekä hyvässä että pahassa. Vanhan toisto ei tässä tapauksessa ole mitään muuta kuin kehu, siksi paljon Brock ystävineen toistaa juuri niitä hyviä juttuja.

Jostain brittilehdestä luin jokin aika sitten toimittajan arvioivan, että Hawkwindin pitäisi tänä päivänä olla yhtä ison kuin Pink Floyd. En välttämättä ole ihan samaa mieltä, mutta ainakin tämä kuulostaa paljon paremmalta kuin mitä Pink Floyd on saanut aikaan vuosiin. Onward ei ehkä ole Hawkwindin klassisimpia levytyksiä, mutta pirun lähellä niitä.