Iron Maiden -kitaristi Adrian Smithillä ja SiKth-laulaja Mikee Goodmanilla on uusi bändi nimeltä Primal Rock Rebellion, ja jo kertakuuntelulla selviää, että tämän sortin rockia tai metallia ei tule vastaan ihan joka päivä. Primal Rock Rebellion on kokeellinen, rohkea ja monipuolinen. Pelkästään levyllä käytetty laulutapa saa korvat palamaan punaisina, sillä Goodmanin äkkinäiset hihkunat ja kirkunat pärähtelevät strategisissa paikoissa ympäri levyä.

Sinkkubiisi No Place Like Home on hyvä, mutta yhtä vahva on myös avausveisu No Friendly Neighbour. Savage World on nykivällä tavalla kiehtova ja se vetää kuulijan pulkkaansa ennen tarttuvaa kertosäettä. Merkillinen balladi White Sheet Robe kuulostaa kaiken kaikkiaan aika tuskaisalta. Yksi levyn kohokohdista on nimikappale, jossa on vimmaisuutta, jonka laulusuoritus saa todella komeasti eloon. Snake Ladders on yksi lätyn omituisimpia kappaleita, puolet sen laulusta on puhetta ja vain kertosäe lauletaan. Lopetusbiisi Mirror and the Moon on melkein kuin kansanlaulu, ja siksi sekin erottuu pakasta.

Awoken Broken on kaiken kaikkiaan mahtavaa kuunneltavaa alusta loppuun. Tylsiä hetkiä platalla ei ole, mutta runsaasti huippuja ja laaksoja ja yllin kyllin musikaalisuutta ja taitoa. Kappaleissa itsessään riittää monimuotoisuutta ja levy onkin täyttä tavaraa.

Iron Maiden guitarist Adrian Smith and SiKth vocalist Mikee Goodman have a new band called Primal Rock Rebellion, and even after one spin through this slab, you know that this ain't your every day rock or metal band. Primal Rock Rebellion is experimental, bold and diverse. The vocal approach alone is enough to make one's ears burn red, with Goodman's sudden yelps and shrieks adorning the album in strategic places throughout.

Single track No Place Like Home is solid, but equally strong is opening tune No Friendly Neighbour. Savage World is spastically intriguing in the way it pulls the listener in, before morphing into a catchy chorus. A rather different kind of ballad in White Sheet Robes, which sounds pretty anguished, all things considered. One of the standout tracks here is the title track in itself, which has a readily-felt urgency, and once again the vocals bring this one to life big time. Snake Ladders is one of the oddest tracks here, with half of the song being spoken prose and the chorus being sung. Closing track Mirror and the Moon is almost a folk song in part, and also stands out of the pack on those merits.

All in all, a great listen from beginning to end. Not a dull moment, lots of peaks and valleys, musical aptitude galore, diversity with the songs themselves and lots of meat on the old bone.