Hollantilaisen Gorefestin The Ultimate Collection Part 2 - False & Erase arvosteltiin Imperiumissa jo 2005.
Koska olen pitkälti samaa mieltä alkuperäisen arvion kanssa, menee tämä arvio vähän samojen asioiden toistamiseksi.

Tämä 2012 julkaistu Metal Mind Productionsin uusintapainos on kuitenkin karvalakkiversio, ilman Nuclear Blast -julkaisun bonuksia, mutta muuten digipak on ihan asiallinen bookleteineen. Levyn painosmäärä on puolalaislafkalle tyypillinen numeroidut 2000 kappaletta.

Vuonna 1992 julkaistu Gorefestin kakkosalbumi False edustaa bändin linjassa vielä vanhan koulun death metalia, ennen kuin yhtyeen kurssi alkoi Erasella osoittaa rokkaavamman kuolon suuntaan. Siinä missä debyytti Mindloss esitti vielä melko perusvääntöä veivanneen yhtyeen, isketään Falsella tiskiin todella energinen ja tiukka paketti. Musiikki on jyräävää mutta tempoiltaan vaihtelevaa, kuitenkin myös silauksella kieroa melodiaa. Kokonaisuudesta huokuu tarttuva, monipuolinen ja ajatuksella sävelletty materiaali, jonka kruunaa vahva groove. Erityisesti rumpali Ed Warbyn soitto saa musiikin todella elämään.

Yksi Gorefestin tunnistettavimpia piirteitä on ollut laulaja Jan-Chris de Koeijer, jonka miehekäs mörinä vakuuttaa. Falsella miehen ääni on vielä hieman mutaisempi eikä vielä niin persoonallinen kuin sittemmin urallaan, mutta antaa jo aika ajoin viitteitä tulevasta.

Soundillisesti levy on sama kuin aikaisempinki julkaisu, jonka yleissoundiin remasterointi on tuonut hieman kirkkautta, mutta luonnollisuus on silti säilynyt. Falsea voi hyvin pitää bändin helmenä, sillä siltä ei läpihuutoja löydy ja levy ansaitsee pienen klassikkoasemansa.

1994 julkaistu Erase on selkeä vedenjakaja Gorefestin uralla. Bändi lipui perinteisestä deathmetallista enemmän death 'n' rolliin eikä levyä osaisi ihan suoraan yhdistää aiempaan tuotantoon. Musiikki on edeltävielä levyjä keskitempoisempaa sahausta, mutta sisältää silti edelleen bändille ominaista vahvaa riffittelyä ja groovaavaa rytmiikkaa.

Jos musiikki onkin ottanut ison askeleen poispäin perinteisestä death metalista, niin huomionarvoista on myös sen laulupuoli. Aivan samalla tavalla kuin John Tardy Obituarylle ja Martin Van Drunen Asphyxille, on Jan-Chris de Koeijerin miehekäs röhinä selkeä tavaramerkki Gorefestille, ja Erasella kuullaankin melkoisen mureaa karjumista.

Erasen heikoin lenkki on sen turhan kuivahko soundipuoli, joka verottaa levyn tehokkainta iskevyyttä, mutta sisällöstä levyltä ei fillereitä löydy, vaan jokainen kappale onnistuu erottumaan toisistaan.

Vaikka Falseen verrattuna Erasea voi pitää pettymyksenä, minulle levy on aina toiminut. Levy ei ole vuosien saatossa kokenut inflaatiota, vaan on edelleen, jos nyt ei välttämättä klassikko, niin ainakin kaikin puolin mallikas albumi rouhean rokkaavaa death metalia.

Levyjen laittaminen yksiin kansiin on bändin historian kannalta periaatteessa ihan looginen ratkaisu. Ne lopettivat yhden aikakauden ja aloittivat uuden. Vaikka False sopii hyllyyn ihan sellaisenaankin, ansaitsee Erase yhtä lailla siellä oman paikkansa. Nuclear Blastin jo kertaalleen julkaisemien bonuksien puuttuminenkaan ei haittaa lainkaan, sillä nämä levyt toimivat ilmankin.

Näistä levyistä pelkästään Falselle antaisin yhdeksikön, mutta Erase tiputtaa arvosanaa puolikkaalla.