Eläkeläiset on tavallaan Suomen Weird Al Yankovic. Se tarkoittaa sitä, että jos Joensuun jenkkajuopot ottavat hampaisiinsa jonkun juuri sinun kappaleistasi, sinusta on tullut sen verran tunnettu artisti, että voit syystäkin kulkea nokka pystyssä.

Laskutavasta riippuen, yhtyeen jo noin kolmastoista albumi (ja pienempiä julkaisuja löytyy toinen mokoma) sisältää jälleen tukun humpautettuja hittejä musiikin kaikilta laitamilta, enimmäkseen onneksi toki heavykentiltä. Juoppohullujen huumorin hampaisiin on tälläkin kertaa joutunut niin vanhoja tuttuja (HIM, Black Sabbath, KISS, Alice Cooper, King Crimson jne.) kuin uusiakin tulokkaita (Battle Beast ja Mirel Wagner). Edellinen kokonaan kuulemani simasieppojen albumi on jo kuuden vuoden takaa, mutta kuten eivät sitä ennenkään, vitsit eivät ole edelleenkään muuttuneet mihinkään: tarjouskahveeta, viinaa, vanhuksia ja bingoa. Mutta mitäpä sitä toimivasta korjaamaan. Humppa ja jenkka on mahtavaa; soitto, sanoitukset ja sovitukset joka veisussa samasta muotista ja soolot soitetaan vapaammalla kädellä kuin Kerry King.

Levyn riehakkaimmat vedot ovat alkujaan Skid Row'n ja Battle Beastin lapasista lähtöisin. Takaan ja alleviivaan, että molemmilla taas muutaman kerran keikkapaikat räjähtävät, varsinkin Villit vanhukset latoo niin huolella turpaan, että hyvä, jos keikkayleisöllä pysyvät päällä edes housut. Poppispuolelta Humppasheikkailun hauskinta setti on Fools Gardenin Lemon Treestä ruuvattu, sinkkunakin jo ilmestynyt Hirsipuuhumppa.

Levyn päätteeksi yhtye alleviivaa (turhaan) cd-formaatin ikikirouksen, bonuskappaleen, tuhlaamalla levyn tilaa 23:lla minuutilla hiljaisuutta ja vaimeaa hälyä ennen kuin varsinainen ekstraveisu kuullaan.