Brysselin oma Marduk, Enthroned, on edustanut jo pitkän polun verran belgialaisen black metalin kulmakivikuvastoa. Miltei täydet kaksi vuosikymmentä kasassa ollut yhtye on tehnyt niin keskinkertaista kuin hyvääkin materiaalia, mutta varsinaisia täysosumia ei yhtyeen curriculum vitaeen ole nähdäkseni napsahtanut.
Obsidium on järjestyksessään jo peräti yhtyeen yhdeksäs studioalbumi. Väliin on mahtunut niin live-julkaisua, ep:tä kuin laatikkoakin, mikä ei ole aivan huono saavutus tämän ikäiseltä yhtyeeltä. Aktiivisuudella on kuitenkin hintansa, kuten Enthroned oivasti osoittaa. Luovuus ei kuki kaikissa meissä rehevästi ja näistä yhtyeistä belgialaiskokoonpano on valitettavan hyvä esimerkki.
Perusasioiden äärellä Enthroned on aina ollut osaava. Niin soundit, raakkunalaulut, nopea tempo kuin mustanpuhuva tunnelma ovat nytkin kohdallaan. Vaan siihenpä se meno sitten meinaa jäädäkin. Melodinen biisimateriaali ei kykene yhteenkään merkittävään ja mieleenpainuvaan kipaleeseen, saati kokonaiseen hittikirjoon. Obsidium onkin kuin täytebiisiä täytebiisin perään, vailla yhtäkään aidosti kiinnostavaa renkutusta.
Obsidium ei ole missään mielessä rasittava levy kuunnella, eikä siinä ole oikeastaan muutenkaan mitään selkeästi pielessä. Se vain ei ole kiinnostava, innostava tai millään tavalla puhuttava levy. Suoraan sanoen, Obsidium on lähinnä osoitus tasalaatuisen black metalin keskinkertaisuudesta, niin hyvässä kuin pahassakin.
Bändin innokkaimmille faneille tekeleestä voi vielä ollakin johonkin ja arvosanaa voi tuunata sen mukaisesti. Meille muille levy on hädin tuskin kuuntelukierroksensa arvoinen.
13.04.2012, Serpent |