Jack Blades jatkaa siitä, mihin yhtyeensä Night Rangerin viimevuotisella levyllä jäi, ja laittaa siitä vielä paremmaksi. Rock N' Roll Riden musiikki on sähköistä, akustista ja siltä väliltä. Bändin heppujen lisäksi apuaan ovat tarjonneet muiden muassa Brian Tichy ja Robin Zander, Bladesin hoidellessa luonnollisesti valtaosan soittimista itse.
Toisin kuin liian monen aikalaisensa, Bladesin biisikynä ei ole tylsynyt. Sähkökitaravetoiset biisit ovat ajassa kiinni hieman tähän päivään ruuvatuilla soundeilla, mutta peruslähtökohta on 1980-luku. Balladit ovat kauniita ja rokkaavat biisit korskeita. Niissä on enemmän koukkuja kuin kalamiehen viehelaatikossa ja herranjestas millaisen fiiliksen Blades kumppaneineen on saanut niihin ladattua! Kun äijä laulaa Born For This, asiaa ei epäile hetkeäkään.
Hitureita lukuun ottamatta Rock N' Roll Riden yleisilme on kepeä ja levyä kuunnellessaan tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Monen biisin akustinen komppikitara tuo keveyden aivan kuin huomaamatta. Erityisen hyvin homma toimii jo mainitussa Born For Thisissä, jonka akustisen ja sähköisen kitaran saumaton yhteistyö on nautinnollista kuunneltavaa. Samaa voi sanoa myös laulustemmoista, joista ison osan kuuluu Blades tehneen vieläpä kokonaan itse. Sillä kohden ei ole todellakaan menty aidan yli matalimmasta kohdasta.
Vaikka kappaleiden tyyli risteilee hard rockin ja voimapopin välillä, soiton ote ja varsinkin Bladesin lauluääni sitoo kappaleet yhteen eheähköksi kokonaisuudeksi. Kunpa vielä pari viimeistä biisiä eivät kuulostaisi tässä seurassa fillereiltä, niin täysi kymppi olisi selviö. Melkein millä tahansa muulla levyllä Rise and Shine ja Hey Now olisivat parhaimmistoa.
Vahva näyttö! Toivottavasti loistavia kappaleita riittää tästäkin levystä huolimatta myös Night Rangerin seuraavalle kiekolle. Sieltäkin leiristä nimittäin sinkkua pukkaa - kunnioitettavaa työmoraalia veteraanisarjassa!
09.04.2012, Ismo Karo |