Kansitaide Saint Vitus
Lillie: F-65
CD
[ Season of Mist ]

( 8- )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Let Them Fall
02. The Bleeding Ground
03. Vertigo
04. Blessed Night
05. The Waste of Time
06. Dependence
07. Withdrawal

Seitsemäntoista vuotta kestäneen levytystauon jälkeen doom metal -pioneeri Saint Vitus tekee paluun levyttävänä yhtyeenä Lillie: F-65:ksi nimetyllä täyspitkällään. Levyn avaaja Let Them Fall saa aikaan jo noin ensimmäisten viidentoista sekuntinsa soidessa tunteen, että Wino-aikakauden Vitus on tehnyt varsin vahvan paluun.

Avausbiisin jälkeen seuraava iskevämpi ja tarttuvampi kappale on vasta levyn puolivälin seiskatuumaisena vinyylisinkkunakin lohkaistu Blessed Night: kappaleessa on tarttuva groove ja Robert Scott "Wino" Weinrichin vahva tulkinta nostaa levyn yhdessä avausbiisin kanssa levyn parhaimmistoon. Mutta valitettavasti loppulevy ei mielestäni ole ihan yhtä vahvaa esitystä, kuin mitä olemme tottuneet Saint Vituksen kaltaiselta legendabändiltä kuulemaan.

Kokonaisuutena levy hieman ontuu, mutta on se silti parempaa kuin suurin osa nykyhevistä ja doomista. Winon aikakauden Vitus-faneille levy tulee todennäköisesti toimimaan joka tapauksessa kaikista parhaiten, mutta on levy myös kokonaisuutenakin vahva perussuoritus.



27.04.2012, Heikki Puuperä
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Blessed Night
Blessed Night
[ 7" ]
Saint Vitus
Saint Vitus
[ CD ]
V
V
[ CD ]
V (reissue)
V (reissue)
[ CD ]
http://www.myspace.com/stvitus Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1792
Palaa »
 
Bookmark and Share