Kansitaide Torture Killer
I Chose Death
MCD
[ Dynamic Arts Records ]

( 9 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. And All Will End in Terror
02. Succumb to Dark (Demigod cover)
03. I Chose Death

Tässähän pitäisi olla melkein kiukkuinen Torture Killerille, jota olen myös muutamaan otteeseen ehtinyt kehaista Suomen kovimmaksi death metal -bändiksi. Nimittäin on kulunut jo peräti kolme vuotta yhtyeen edellisestä täyspitkästä julkaisusta, joka olikin koko vuoden parhaimmistoa, ja vain saadaksemme kaksi uutta kipaletta Torture Killeriä. Keskimmäinen raidoista kuuluu nimittäin Demigodille, ja niin hyvä kuin onkin, ei vedä vertoja Torttujen omalle tuotannolle.

Kiukkuun on sikäli syytä, että I Chose Death jättää jälkeensä nälän. Minilevytyksen jyräävä kalmanmetalli on kyllä maistuvaa kuten ennenkin ja kipaleet ovat hyvin mallillaan soundeja myöden, mutta mutta... tätä vain pitäisi olla lisää! Enemmän, lisää, reilummin! Nimikkobiisi I Chose Death on ehkä kolmikon parhain ja heti alusta lähtien pahaenteisen tarttuva. Eipä sillä, että vikaa olisi kiekon muissakaan veisussa, mutta jos paremmuusjärjestykseen pitää laittaa, paras kaikista on jätetty sokeriksi pohjalle.

Itse bändin tyyli ei ole varsinaisesti muuttunut. Keskitempoinen, brutaali ja vanhan koulukunnan hengessä tamppaava tapaus on Torture Killer vieläkin. Myös tunnistettavat kitaramelodiat ovat läsnä ja juurikin sopivassa suhteessa. Valittamista on vaikea keksiä. Tämä, jos jokin, on eräänlainen voittajaresepti omassa luokassaan.

I Chose Death on samalla yhtyeen uuden kurkun Pessi Haltsosen ensimmäinen työnäyte tässä yhtyeessä, ja vakuuttavaa jälkeä mies myös tekee. Jos partanaama hoiteli tonttinsa hyvin livenä, sitä hän todellakin tekee myös levyllä. Ääni on matala, vahva ja tietyllä tavalla julma. Mörähtely istuu yhtyeen musisointiin hyvin ja valintaa voi pitää vallan erinomaisena. Soundeista en viitsi edes pidemmin mainita: TK tietää mitä tekee, ja niin tälläkin erää. Redhouse- ja Drophammer-studiot ovat saaneet aikaiseksi erinomaista jälkeä.

Vaan niin erinomainen kuin I Chose Death onkin, aivan Sewersin tasolle en tohdi kokonaisuutta nostaa. Ero on ehkä hiuksenhieno, mutta Sewers jääköön meikäläisen kirjoissa yhä pitämään TK:n kirkkainta valtikkaa. Tästä huolimatta I Chose Death on kuin onkin alkuvuoden kovinta antia. Tätä vain pitäisi saada lisää, paljon lisää. I CHOSE DEATH!



09.03.2012, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Phobia
Phobia
[ CD ]
Sewers
Sewers
[ CD ]
Swarm!
Swarm!
[ CD ]
For Maggots to Devour
For Maggots to Devour
[ CD ]
http://www.torturekiller.com/ http://www.myspace.com/torturekiller Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 3405
Palaa »
 
Bookmark and Share