Kansitaide Naurrakar
Zakon Chaosu
MCD
[ Werewolf Production ]

( 7 )
01. Kontaminace Lidstvem
02. Vykrik Nenarozeneho
03. Barcabel
04. Pod Opratkou

Geneerinen black metal elää ja voi hyvin. Sen puolesta liputtaa myös tsekkiläinen, Prahassa majapaikkaansa pitävä Naurrakar, jonka ensimmäinen cd-julkaisu Zakon Chaosu näki päivänvalon vuoden alkupuolella.

Geneerinen ei kuitenkaan ole (aina) synonyymi keskinkertaiselle, kuten neljän biisin minari hyvin osoittaa. Pikemminkin kyse on varsin tavanomaisesta genre-suorituksesta, joka noudattaa jotakuinkin kaikkia tyylilajin koulukirjaohjeita. Sen verran hyvin Zakon Chaosu kuitenkin näitä ohjeita seuraa, ettei lopputulos ole lainkaan pöljempi.

Tsekkien black metal on pääosin reipastempoista ja pahasisuisen melodista. Poljenta on juuri sellaista, jota ollaan monesti aiemminkin kuultu etenkin itäisen Euroopan mailta ja mannuilta, mutta itse biisimateriaali on kuitenkin kaikessa epäomaperäisyydessäänkin tasaisen kelvollista. Parhaimmillaan riffeissä on juuri sellaista skandinaavista otetta, että meno voisi olla hyvin vaikka 90-luvun kulta-ajoilta. Tylsimmillään meno on taas tusinaluokan ruotsi-blackia, josta erotutaan lähinnä vain lauletun kielen perusteella.

Zakon Chaosu ei ehkä ole varsinaisesti mieleenpainuva, mutta sen biiseissä on oma viehätyksensä. Soundit ovat hyvät ja terävä rääkylaulu maukasta kuultavaa. Ei tästä varmasti ajatonta klassikkoa koskaan tule, mutta suomalaisittain hassusta nimestään huolimatta bändiltä tohtii tulevaisuudessa odottaakin jotain.



11.03.2012, Serpent
http://bandzone.cz/naurrakarhttp://www.myspace.com/naurrakarofficial Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 834
Palaa »
 
Bookmark and Share