Tsekinmaalta kotosin oleva Octagone lukeutuu varsin vähänlukuisten industrial death metal -yhtyeiden lahkoon. Tyyli on rempseä, rokahtavakin, mutta samalla raskas ja reilusti konemaisia elementtejä sisältävä. Proelium tekee tukun asioita oikein, ja samalla vetää miltei saman verran päin honkia.

Plzenin kaupunki tunnetaan lähinnä pitkästä olutperinteestään. Octagone ei niinkään taas tuoksahda oluselta kuin dieselöljyltä, vaikka tuskin on tämäkään yhtye maltaisten väkijuomien kostutukselta säästynyt. Nelimiehisen orkesterin levytyksellä yhdistyvät osaset perinteisestä kuolonmetallista aina örinälauluja myöden. Vastavuoroisesti menossa on Fear Factory -henkistä konerytmitystä, jota on väritetty ja kevennetty melodisten riffien myötävaikutuksella.

Lähtökohtaisesti Octagonen musisointi on ihan messevää kuultavaa. Kitaratyössä on energistä potkivuutta, eikä melodisempi puolikaan hassumpaa sinänsä ole. Ongelma nouseekin esille lähinnä siinä, ettei oikeastaan mikään biisimateriaalissa pahemmin puhuttele. Konepiipatukset istuvat menoon ihan mukiinmenevästi, mutta herättämättä suurempaa intoa yhtyeen musiikkia kohtaa. Rumpukone puolestaan nakuttaa paikoin sietokyvyn rajoilla.

Vioistaan huolimatta Octagonen potentiaalin voi helposti huomata. Mielikuvitus keksii helposti miten näistä elementeistä - hyvistä soundeista lähtien - olisi voinut saada aikaiseksi myös hyvän death metal -levyn, mutta teollisista vaikutteista luopumatta. Tällaisenaan Proelium ei kuitenkaan pahemmin puhuttele, hyvästä yrityksestä huolimatta.