Parhaat muistoni Lullacrysta sijoittuvat lähes kymmenen vuoden taaksen, kun bändin Crucify My Heart oli minulla ahkerassakin soitossa. Sittemmin kiinnostus hiipui, eikä vuonna 2005 ilmestynyttä Vol. 4:sta tarvinnut enää pyöräyttää kuin mitään muistijälkiä jättämättömän kertakuuntelun verran. Pitkä aika on tuostakin jälleen verähtänyt, ja vuosia käytännössä maan alla viettänyt yhtye tekee paluun kartalle viidennellä studioalbumillaan Where Angels Fear.

Paljon siitä, mitä jo Crucify My Heartilla aikoinaan kuultiin, on edelleen tallella Lullacryn musiikissa. Bändi rokkaa suoraviivaisesti ja tunnistettavalla äännellä varustettu Tanja Lainio laulaa kuin viimeistä päivää. Kovin ontoksi Where Angels Suffer kuitenkin biiseiltään jää, ja ennen kaikkea etäiseksi, sillä levystä on vaikea sanoa sen enempää hyvää kuin huonoakaan sanottavaa. Levy etenee omalla painollaan, eikä huonoa biisiä tarvitse missään vaiheessa pelätä kuulevansa. Toisaalta timanttiset hetketkin loistavat poissaolollaan, ja vaikka tempot ja melodiat kappaleiden väleillä vaihtuvatkin, lähes koko biisikattaus hälvenee samaan taustamusiikkimassaan. Poikkeuksena on Feel My Revenge, jossa albumin tuottanutkin Mikko Herranen vetäisee tunteikkaan dueton Lainion kanssa, mutta tässäkin tapauksessa itse sävellys jää vaille viimeistä potkua. Feel My Revengen lisäksi jonkinlaista hittimateriaalia edustavat ”enkelibiisit” eli levyn nimibiisi sekä Still Angel, jotka ovat tarttuvia, mutta liiankin tutun kuuloisia radiorallatteluja.

Toivottavasti joku muu ymmärtää minua paremmin tämän levytyksen päälle, sillä minun silmissäni alkaa kohta Lullacryn laulut olla laulettu, kun seitsemän vuoden taukokaan ei tuottanut Where Angels Fearia vahvempaa albumia. Innokkain yritys tehdä jotain huikeaa ja lumoavaa kuulostaa jääneen edelleen sinne tauolle, ja tuloksena on aika väritön – ei hyvä eikä huono – albumi.