Italialainen black metal ei ole erityisen suurissa määrissä päässyt koskaan loistamaan. Vielä vähemmän tätä loistoa on ollut luvassa death metalin puolella, syystä tai toisesta. Toiseen täyspitkään levytykseensä edistynyt Divine Codex on vahva poikkeus tähän sääntöön.
The Dark Descent edustaa nopeatempoista black metalia kylmällä sävyllä täydennettynä. Mausteita on ammennettu myös kuolonmetallin puolelta, eikä hassummin olekaan. Yhtyeen pahaenteinen tunnelma on kohdallaan, tarjoten sopivasti tuttua ja tuntematonta melodiavetetoisella poljennallaan.
Divine Codexin vahvuus on parissa hyvin tavanomaisessa seikassa. Ensinnäkin se tuo mieleen monet muut alan bändit kaikessa tuttuudessaan, mutta hyvässä mielessä. Toisekseen bändin anti on jotain niin helpolla tavalla lähestyttävää ja yksinkertaisiin ideoihin nojaavaa, että punaisen langan löytää heti. Turhat krumeluurit ja itsetarkoitukselliset kikkailut ovat saaneet jäädä paitsioon, kun mustanpuhuva ja aggresiivinen black metal takoo hyisevällä otteellaan.
Levy voisi eittämättä olla parempikin, mutta sen rasitteena on hieman turhankin yksitotinen ote. Vaihtelua ei liioin ole ja tempokaavasta poikkeavat sävellykset ovat harvassa. Parit hitaammat raidat sentään tuovat vähän rikkonaisuutta kuvioon piristävällä tavalla.
Soundeiltaan The Dark Descent ei maata järisytä, mutta on varsin mukiinmenevää tasoa. Kelvollista ärinäpuolta tarjotaan lauluiksi, eikä niistäkään löydy suuremmin kehuja tai itkuja aiheuttavaa puolta.
Divine Codex on onnistunut yrityksessään ja saanut valmiiksi tasalaatuisen hyvän teoksen. Parantamisen varaa on siellä ja täällä, muttei niin suurissa määrissä, etteikö levyä voisi laskea laadullisesti parempaan neljännekseen.
02.03.2012, Serpent |