Kansitaide Turta
Turta mikkiin
CDS
[ Theft City Records ]

( 3 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Älä usko
02. Kymmeneltä illalla

Nokkelasti nimetty Turta mikkiin on varkautelaisen Turtan viime lokakuussa ilmestynyt omakustannesinkula, jonka kahdessa biisissä savolaistrio siunaa meitä lenseällä kitararockilla, jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä Imperiumissa tavallisesti käsiteltävien musiikkityylien kanssa.

Sinkun biiseistä ensimmäisessä, Älä uskossa, kuuluu punk- ja jynkytysvaikutteita. Kappaleen omaperäisempiä, tai sanoisinko erikoisempia, piirteitä ovat solisti-Maken ensimmäisessä säkeistössä sangen huolestuttavasti jopa Juha Tapio -tunnelmia saavuttava laulusuoritus ja kappaleen lopun Leningrad Cowboys -henkiset slaavilaiset hoilotukset. Alle seitsenminuuttisen singlen kakkosbiisi Kymmeneltä illalla onkin sitten silkkaa Pauli Hanhiniemeä surf rockin, Mokoman ja 22 Pistepirkkojen mausteilla.

Ei sillä, että musiikinlajista mitään ymmärtäisin, mutta kaipa nämä ovat ihan napakoita ja lajissaan muodollisesti päteviä biisejä ja levyn tuotanto on laatutyötä. Musikantit osaavat asiansa ja ehkä se tämäkin on lajissaan tarpeellinen julkaisu (ja orkesteri), mutta näin suomirockia kohtaan kroonista allergiaa potevan heavyääliön näkökulmasta, allekirjoittaneelle ei ole koskaan oikein kristallisoitunut, mihin koko musiikinlajia oikeastaan tarvitaan. Niinpä minun onkin vielä vaikeampaa ymmärtää, mihin edes suomirockissa tarvitaan Turtan kaltaisia epäomaperäisiä peesailijoita.

Turtan kuuntelukokemus on vähän kuin Spede-imitaattorin imitaattoria katselisi. Ei tunnu miltään, mutta ihmetyttää mihin kaikkeen sitä ihmiset aikaansa käyttävätkin.



12.02.2012, Mape Ollila
http://www.theftcityrecords.com/turta/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1759
Palaa »
 
Bookmark and Share