Huippubiisintekijä Mark Spiro (sata miljoonaa myytyä levyä) ei ole vakuuttanut omillaan, eikä vakuuta nytkään.

It’s A Beautiful Life alkaa olla kovin etäällä Imperiumin tontilta, mutta se ei ole syy levyn lievään mollaamiseeni, vaan se, että vaikka biiseissä potentiaalia onkin, niistä on huolella hiottu kaikki särmä ja särö pois. Nämä laulut eivät takuulla ärsytä satunnaista kuuntelijaa. Sana ’laulu’ onkin kuvaava, sillä Spiro esiintyy jonkinlaisena laulaja-lauluntekijänä, jota intohimottomasti soittava, mutta ammattitaitoisen kuuloinen yhtye säestää.

Levyn yleisilme on melankolinen. Surumielisiä, balladityyppisiä ratkaisuja on lievästi sanottuna tarpeeksi. Jotenkin saan vaikutelman, että tässä on kyse materiaalista, jota Spiro ei ole kehdannut tarjota muille artisteille. Toki Spiron taso on sen verran korkea, etteivät nämä nyt mitään jämiä ole.

Innostuneempi orkesteri saisi tästä kattauksesta varmasti revittyä enemmän irti. Tällaisenaan nämä laulut sopisivat mainiosti ohjelmavirtaan muutamallekin kotimaiselle, varttuneemmalle väestönosalle suunnatulle radiokanavalle... ja polttoaineeksi vihanlietsontaan niille AOR:n vihaajille, jotka ovat leimanneet koko genren yhden Foreignerin balladin perusteella.

It’s A Beautiful Life on valju ja särmätön levy, mutta se on sitä varmasti tarkoituksella, on se sen verran linjassa Spiron aiempien soololevyjen kanssa.