Kansitaide Förgjord
Sielunvihollinen
CD
[ Hammer of Hate ]

( 7½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Suokaste
02. Ei kuoleman arvoinen
03. Musta lintu
04. Niin lihassa kuin veressä
05. Tulilahti 1959
06. Sudeksi syntynyt
07. Sielunvihollinen
08. Viimeinen myrsky

Kesto: 46 min.

Reilun puolentoista vuosikymmenen ajan olemassa ollut, mutta vasta 2000-luvun puolella varsinaisesti aktivoitunut Förgjord on muutaman vuoden hiljaiselon jälken saanut uuden täyspitkän valmiiksi. Edeltävä Ajasta ikuisuuteen meni aikanaan tutkan alta, mutta sitä edeltänyt demokooste Henkeen ja vereen jäi aikanaan hieman vaisuksi kokonaisuudeksi. Voimakas Sielunvihollinen osoittaa kuitenkin, että vähäiset odotukset voi kääntää voitoksi tauonkin jälkeen.

Sinänsä pirun upealla (pun intended) nimellä paiskattu Sielunvihollinen on pääosin raakasoundinen, julma ja kylmä levy. Sen reipastempoinen hyisevyys on saanut eittmättä komeaa kontrastia rauhallisemmistakin osioista, joita on myös ajoittain värjätty yksinkertaisin kosketinratkaisuin. Tasapainottelu hitaamman ja nopeamman paukuttelun välillä rikkoo monotonisuutta ja primitiivisoundinen kokonaisuus tuntuu miellyttävän repivältä ja anteeksipyytelemättömältä black metal -kokonaisuudelta.

Eniten ehkä oudoksuttavat paikoin hieman kummalliset puhe-sample-ratkaisut, joiden viestistä en aivan saanut täysin kiinni. Sen sijaan yllättävän rohkeita ja raikkaita yksityiskohtien valintoja ovat esimerkiksi paikoin levyllä käytetty kantele. Harmillista sinänsä, levyn tuotannon raakuus ampuu joissain osin itseään hieman jopa jalkaan, sillä näin karskilla toteutuksella aivan kaikkea ei saada riffeistä irti. Plussaa taas on annettava siitä miten rujot rääkynät ovat toteutettu linjassa alkukantaisen esillepanon ohella.

Sielunvihollinen on kaikilta osiltaan suurimmaksi osaksi plussan puolella. Levy on hyvä, muttei täysin ongelmaton ja vaatii eittämättä useamman kuuntelukerran avautuakseen, ehkä juuri hieman haasteellisen soundimaailmansa takia. En sano, etteikö lisätarttuvuus ja paremmat soundit tätä parantaisi, mutta liikaa en tohdi valittaa: Sielunvihollinen on varsin kelpo julkaisu näinkin.



24.02.2012, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Henkeen ja vereen
Henkeen ja vereen
[ CD ]
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta Levykauppa Äxästä Osta MP3:t Lukukertoja : 1461
Palaa »
 
Bookmark and Share