Amerikkalaisen multi-instrumentalisti Robert McClungin Telergy-projektin debyytti ei liikauta oikeastaan suuntaan eikä toiseen, ellei satu pitämään kotistudiossa värkätystä kikkahevistä tai kristinuskon historiaan kuuluvista kertomuksista.

The Exodus on perustuksiltaan instrumentaalilevy, jossa kokonaisuus on kudottu tusinasta musiikkikappaleesta ryyditettynä pikkupojan ja hänen isoäitinsä välisellä dialogilla. Teemallisesti homma perustuu vanhaan raamatun kertomukseen, jossa Mooses johdatti israelilaiset vapauteen ja luvattuun maahan egyptiläisten orjuudesta. Lyriikoihin lienee tässä vaiheessa turha puuttua, sillä sen kertomuksen kukin halutessaan löytää raamatusta.

Musiikillinen anti The Exoduksella on vähän niin ja näin. Sävellyksinä nämä paikoin raskaastikin paukuttavat, dramatiikantajuiset ja väliin vienosti ja leijuen tunnelmoivat progemetallipalaset ovat sieltä täältä jopa keskivertoa mielenkiintoisempia. Osa tunnelmasta kuitenkin kuolee muun muassa konerumpujen kolkkoon monotonisuuteen. Muutenkin musiikista ja soundeista saa halvan päällekkäisteippauksellisen kuvan. Maestro McClung ilmoittaa Telergyn innoittajiksi bändejä kuten Dream Theater, Yes, Pink Floyd, Nightwish ja Symphony X. Edellä mainituilta orkestereilta tuttuja juttuja The Exoduksen raidoilla toki pilkahtelee (itse lisäisin hear-alike-listaan vielä Seventh Wonderin), mutta valitettavasti McClungin oma tekeminen ei yllä millään osa-alueella esikuviensa tasolle. Ei, vaikka The Exoduksella kuullaan vierailijoina esimerkiksi muutamia asiansa osaavia viulisteja.

Robert McClungin omasta soitosta päällimmäisinä jäävät mieleen nelosbiisi Plaguesin bassomelodia sekä muutamat mukavasti tikkaavat kitarasoolot. Jos puhutaan white metalin tekijämiehistä, on McClungilla vielä pitkä matka Neal Morsen tai Christian Liljegrenin tekosiin.