Ottaen huomioon, kuinka paljon maailmassa julkaistaan musiikkia noin ylipäätään, ei ole ihme, että siinä rytäkässä tulee sivuutettua muutama sellainenkin albumi, joka olisi ehdottomasti pitänyt kuulla jo julkaisun aikoihin. Kreikkalaisen Innosensen kohdalla vanha lausahdus siitä, kuinka on parempi olla myöhässä kuin jäädä kokonaan lehdellä soittelemaan, pitää varsin hyvin paikkansa. Melodista progressiivista metallia soittavan bändin debyytti Outcast julkaistiin jo viime vuoden huhtikuussa, mutta vasta levyn nouseminen viime vuoden parhaiden levyjen joukkoon progehörhöjen Perpetual Motion –foorumilla sai minut kiinnostumaan siitä.

Kreikka on tunnettu metalliin maanisesti suhtautuvana kansana, mistä syystä useampikin yhtye on vuosien saatossa valinnut Kreikan livetaltiointiensa tallennuspaikaksi. Sen sijaan kreikkalaisten progemetallibändien nimeäminen vaatiikin jo hieman laajempaa musiikkigenren tuntemusta, sillä itse pystyn nimeämään Innosensen lisäksi ainoastaan Wastefallin, joka kuuden vuoden ja kolmen levyn jälkeen hajosi vuonna 2008. Sittemmin vuonna 2010 rivinsä uudelleenkasannut yhtye tuli tunnetuksi lähinnä laadukkaana Pain of Salvation –pastissina.

Innosensen musiikki tuo ensimmäisenä mieleen norjalaisen Conceptionin, joka 90-luvun mittaan julkaisi kolme klassikoksi luokiteltavaa levyä ja hajosi lopulta levy-yhtiösotkujen takia. Innosensen laulaja Vasilis Georgiou on kerrassaan loistava laulaja, jonka äänessä on häivähdys Conceptionin laulaja Khania. Äänialaa piisaa, mutta myös tekniikka on häkellyttävän hyvin hallussa. Kitaristi Aristotelis Papageorgiou taas riffittelee hieman samaan tapaan kuin kultasormena tunnettu Tore Østby. Paikoin kuuluvista vaikutteista huolimatta bändillä on myös omaa näkemystä ja ennen kaikkea tukku hyviä kappaleita.

Levy starttaa tarttuvalla kappaleella On and On, jonka perään yhtye lataa yhdeksän kappaletta, joissa riittää pureksittavaa useammalle kuuntelukerralle. Joihinkin kappaleisiin olisin kaivannut hieman enemmän koukkua ja melodianpätkää, mutta lopulta vain Utopia jää piirun verran muun levyn tasokkaasta materiaalista. Helppoa Innosensen musiikki ei ole, vaikka joidenkin progediggareiden mielestä bändin voisi luokitella myös melodisen rockin kategoriaan. Siihen yhtyeen musiikki on omasta mielestäni kuitenkin aivan liian polveilevaa.

Levyn lyriikat ovat kokonaan laulaja Vasilis Georgioun käsialaa, ja niistä valitettavasti huomaa, ettei englanti ole miehen äidinkieli. Seassa on nimittäin joitakin varsin tökeröitä kielioppivirheitä. Teemallisesti lyriikat rakentuvat vastakohtaisuuksien varaan: pimeys ja valo, tuska ja tuskattomuus ja niin edespäin. Jos kielioppivirheiden yli hyppää, ovat synkänpuoleiset lyriikat sisällöltään lopulta aika peruskauraa.

Outcastin soundimaailma on miellyttävä. Instrumentit erottuvat miksauksessa edukseen ja rummuissa on mukavasti dynamiikkaa. Se on hieno saavutus näinä aikoina. Miinusta annan lyriikoiden ohella lähinnä levyn ylidramaattisesta kansitaiteesta. Joka tapauksessa Outcast olisi heittämällä ollut viime vuoden viiden parhaan levyn joukossa, enkä näe mitään syytä, miksi melodisen progemetallin ystävän tulisi sivuuttaa Innosensen kaltainen bändi tässäkään vaiheessa. Toivon mukaan tästä bändistä kuullaan vielä, sillä debyytin jälki on kautta linjan laadukasta.

***

Considering how much music is released every year, it isn’t surprising that a few albums that you should’ve listened to pass your radar. In the case of a Greek band Innosense the old saying “better late than never” is quite fitting. This melodic progressive metal band released their debut album “Outcast” already in April 2011 but I didn’t notice it before some progmaniacs on Perpetual Motion board ranked the album as one of the best albums of 2011.

Greece is known for its maniacal metal fans, which is the reason why several bands have decided to capture their live performances deliberately in Greece. Still, naming more than one Greek metal band requires a much wider knowledge of the metal genre in general. I myself, for example, can only name one Greek metal band besides Innosense: Wastefall, which after six years and three albums called it a day. In 2010 the band that was known as a quality Pain of Salvation pastiche announced that it had reformed.

Innosense’s music instantly reminds me of the Norwegian band Conception, which during the 90’s, released three albums that have since become classics. They eventually disbanded because their record company dumped them in the middle of touring their latest album. Vasilis Georgiou, the vocalist of Innosense, is an amazing singer and he reminds me of Khan from Conception. He has a wide range but handles the technique astonishingly well, shining through the whole album. Guitarist Aristotelis Papageorgiou riffs quite like Tore “golden touch” Østby. Though one can hear the influences here and there, Innosense has enough character of it’s own and, most importantly, a bunch of great songs.

Outcast starts out with “On and On” which is followed by nine tracks which are catchy and challenging at the same time. Some of the songs could’ve included more hooks and memorable melodies but, nonetheless, Utopia is the only weak track on this album. Though Innosense’s music isn’t easy and some progmaniacs might categorize their music more as melodic rock than progressive metal, I lean towards the latter since, in my ears, Innosense is way too meandering to be just melodic rock.

The lyrics are written solely by vocalist Vasilis Georgiou and, unfortunately, one can see that English isn’t his mother tongue. There are some rather bad grammatical errors here and there. Thematically the lyrics are built upon counterparts: darkness and light, pain and release and so on. If you get past the grammatical errors you’ll find that the lyrics are dark in nature but quite basic too.

Soundwise “Outcast” is very pleasant. One can hear different instruments clearly from the mix and there’s quite a lot of dynamic in the drums. The only thing that leaves me cold besides the lyrics is the overly dramatic cover art. In any case, “Outcast” would have been one of the best albums of 2011 in my book if it had caught my attention already back in April. I can’t think of any reason why any fan of melodic progressive metal should skip Innosense’s debut at this point either. I certainly hope that I will hear more of this band since “Outcast” is a consistent record from start to finish.