Espanjalainen Tort on vasta nuori yhtye, mutta oma tyyli on löytynyt kertaheitolla. Sikäli mikäli omaksi tyyliksi voidaan sludgen, doomin ja death metalin sekoitusta nyt millään tavalla kutsua. Tort taipuukin vähän kohti kaikkea, vaan ei kunnolla kohti mitään.
Kuten vanha sanonta asian tietää, niin yhteen suuntaan kumartamalla pyllistää aina johonkin toisaalle. Tort on koittanut ratkaista asian kumartamalla vähän joka suuntaan. Arvannettekin samalla miten käy myös sen pyllistämisen kanssa.
Tort sisältää doomahtavaa sludgea, seiskarihenkistä groovea, keskitempoista death metalia sekä näiden erilaisia yhdistelmiä ja variaatioita. Meno ei ole sinällään hassummin tehtyä, muttei se myöskään tyylipuhtaasti taivu mihinkään yhteen hyvään suuntaan. Asia ei ainakaan helpotu sillä, että riffeissä on paikoin myös mausteita thrashista.
Torttua leimaa myös tunkkainen, paksu ja pehmeä soundi, jota hyvin esillä oleva bassokitara vielä korostaa. Soundi ei ole kaikkien makuun ja ainakin itse olisin kaivannut joko astetta terävämpää tai edes räkäisempää soundia. Nyt tuntuma on kuin flunssaisella pilvipäällä. Laulupuolen ärjyvä ja ärisevä örähtely tuntuu kuin pakkovelvoitteelta death metalin suunaan, joka ei taas välttämättä doom-puristeille toimi. Yhtyeen laulanta kun ei muutenkaan ole kaksista edes omassa tyylilajissaan.
En epäile hetkeäkään etteikö Tortille ottajaansa löytyisi. Valtavirtaa tällä tuskin kositaan tai noin muutenkaan kovin suurta kuulijakuntaa; Tort kun jää lopulta melkoiseksi mitäänsanomattomuudeksi kaikessa tyylirikkoisuudessaan.
04.02.2012, Serpent |