Perinteitä kunnioittavaa, suoraviivaista '82 Suomi-hardcorea soittava tamperelainen Konkurssi on linjansa sisäistänyt. Verrokeista mainittakoon nyt lähimpinä mieleen tulevina vaikka Kansan Uutiset ja Rattus.
Yhtyeen omaa nimeä kantavan EP:n kappaleet ovat kyllä varsin aggressiivisia, mutta erityisen koukuttavia ne eivät ole, vaikka rattusmainen Ei vapautta nyt toimiikin tarttuvimpana. Soundipuoli on välillä hieman sekava ja eteneminen kohkaamista, mutta epäilemättä bändin asenne nyt on ainakin kohdillaan.
Ei tällä alkuperäisten esikuvien rinnalle päästä, eikä EP yleisestikään ole perusrähinää kummoisempaa, mutta kyllä tällaisena lyhykäisenä vinyyliseiskana pieni kiukunkierrätys vielä menettelee.
04.02.2012, Janne Rintala |