Naislauluheavyn tantereille on 1990-luvun lopun jälkeen eksynyt jos jonkinlaista yrittelijää ja useimpia genren yhtyeiden laulajattaria kuvaillaan yhtyeiden myyntikirjelmissä ja bioissa "operaattisiksi". Jos kirjelmiä lukisi ilman kriittistä silmää ja kyynistä mieltä, vaikuttaisi siltä, että jokainen vuotavaääninen sopraanon äänialassa laulava musiikinopiskelijatyttönen on vähintäänkin aito oopperadiiva. Aina Nightwishin ensilevystä saakka metallin kuuntelijoille on kuin vaivihkaa syötetty mielikuvaa, että ooppera olisi jotenkin helpohkoa kuunneltavaa. Mutta nyt italialainen Crysalys paikkaa hieman tuota mielikuvaa.

Musiikkiaan ei vähempää kuin "post-operaksi" kutsuva italialaisyhtye ammentaa musiikkinsa rakenteet dramaattisen sinfoniametallin mahtipontisista melodioista ja surumielisen tunnelmansa mydyingbridemäisen doomdeathin ja modernimman metallin ristisiitoksen suunnalta. Italialaiset eivät tunnetusti suurissa tunteissa juuri kitsastele ja niinpä tässäkin tapauksessa musiikin kohtalokkuus ja teatraalisuus tasapainottelevat enimmän osan aikaa sillä rajalla, ettei kuulija tiedä itkisikö vai tirskuisi. Superteatraalisen futuristis-apokalyptisen kakun kirsikkana "hohtaa" liekkitukkainen Chiara Alessandro, jonka laulutekniikka ja -ääni ovatkin sitten jo sen verran oikeaoppista oopperaa, että ainakin meikäläisellä on lähes ylivoimaisia vaikeuksia pystyä sitä kuuntelemaan. Isoääninen ja vieläpä erittäin samansävyisenä stemmoihin jodlattu oopperakollotus hautaa musiikin nyanssit alleen ihan liian usein. Tuloksena on yltiömahtipontinen ja kunnianhimoinen levytys joka toisaalta saa nostamaan hattua selkeästä pyrkimyksestään luoda jotakin todella aitoa ja uutta, mutta toisaalta kuulostaa paikoin niin hirveältä ja ärsyttää niin hillittömästi, että hampaista irtoavat paikat. Suuria tunteita tulviva albumi siis pystyy myös herättämään kuulijan tunteet; niistä ei vain ota erkkikään selvää, ovatko ne posia vai negoja.

Levyssä on siis paljon enemmän luonnetta kuin kuuspuoloisen arvosana antaa olettaa. The Awakening Of Gaia on mitä selkeimmin sen tyyppinen levy, jolle joka toinen kuulija henkeään haukkoen mätkii mielessään täysiä kymppejä ja jota joka toinen inhosta hampaitaan narskutellen rankaisisi miinuspisteillä, jos voisi.