Lacuna Coil teki lopullisen läpimurtonsa vuoden 2006 Karmacodella, ja kolme vuotta myöhemmin seurannut Shallow Life jatkoi italialaisryhmän menestystä. Lähes kolme vuotta on jälleen pyörähtänyt, ja bändi iskee tiskiin kuudennen kokopitkänsä Dark Adrenaline.

Albumista on etukäteen lupailtu raskaampaa ja synkempää kokonaisuutta kuin aiemmin. Lieneekö vika korvissa yhtyeellä vai minulla, sillä merkittävää eroa bändin hittilevyihin en millään havaitse. Olkoon kyse raskausasteesta, biisirakenteista, melodisuudesta tai tummasävyisyydestä, Dark Adrenaline jatkaa siitä, mihin kaksi edeltävää albumia ovat johtaneet. Ainoastaan kappaleiden tempot ovat hieman noususuhdanteessa, vaikkei tässä minkään Slayerin, tai edes Judas Priestin, kanssa sillä saralla kilpasille aleta.

Lacuna Coilin ongelmakohdat ovat samat kuin aiemminkin. Ensinnäkin mieslauluista vastaava Andrea Ferro ei ole liioilla laulunlahjoilla siunattu, vaikka levyllä mies sentään pysyy nuotissa liveolosuhteista poiketen. Ferron ja Cristina Scabbian puolustukseksi täytyy tosin sanoa, että tälle levytykselle laulajakaksikko on kehittynyt huikeasti ilmaisussaan, joka joskus aiemmin on tunnepitoisuudeltaan lähennellyt zombien eloisuutta. Bändi ei myöskään kykene pitämään biisien tasoa levyn läpi, vaan mukana on aina nippu silkkaa täytemateriaalia. Tällä kertaa tätä kyseenalaista paikkaa pitävät Give Me Something More ja R.E.M.-coveri Losing My Religion sekä bändin mittapuulla pitkä, lähes kuusiminuuttinen My Spirit.

Kun levyä kuitenkin tarkastellaan kokonaisuutena, sanoisin Dark Adrenalinen olevan jopa Lacuna Coilin paras albumi. Trip The Darknessissa mennään heti asiaan, sillä raita on lähes upeinta Lacuna Coilia koskaan. Myös Cristinan laulusuorituksilla häikäisevät Kill The Light ja Upside Down yllättävät erityisen positiivisesti. Nopetempoinen The Army Inside näyttää kertosäkeellään, ettei haukkumani Ferro parhaimmillaan yhtään hullumpi tapaus olekaan. Näiden lisäksi kovin tutun kuuloinen I Don't Believe in Tomorrow sekä jälleen vauhdikkaampi alle kolmeminuuttinen rykäisy Fire esittelevät bändiä toimivimmillaan.

Dark Adrenalinen on totisesti kuuntelukertojen myötä kasvava albumi, sillä ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen tuli olo, ettei kiinnostaisi enää toista kertaa kuunnellakaan, ja nyt, reilun viiden kuuntelukerran jälkeen luokittelen jo puolet raidoista hyvien tai todella hyvien kappaleiden joukkoon. Andrea Ferro ei koskaan tule olemaan yksi suosikkilaulajistani, ja näillä näkymin Lacuna Coilista ei ole tekemään kokonaista levyllistä hyviä kappaleita kerralla, mutta Dark Adrenaline on takuuvarma jatkaja Karmacoden ja Shallow Lifen tuomalle menestykselle, ja todennäköisesti sijoittumassa bändin diskografiassa jopa sinne kärkeen.