Vain harvoin tulee vastaan levyjä, joiden kohdalla yhdistyy näin paljon ärsyttäviä tai aisteihin sattuvia piirteitä. Aina hölmönkuuloisesta nimestään alkaen ja rumasta kansikuvasta lähtien Rage My Bitchin tekele onnistuu herättämään tunteita vähemmän hyvästä levystä. Ulkokuori on kuitenkin vain alkusoittoa itse musikaaliselle sisällölle. Luonnossa tätä kai kutsuttaisiin varoitusväriksi.

Fell on Black Season valuu musikaalisesti jonnekin melodisen metallin maisemille, johon mukaan on ahdettu hienoisia moderneja elementtejä jossain määrin Scorngrainin cyberthrashia muistuttaen. Jälkimmäiset ovat tosin selvästi vähemmistössä ja nekin mukana lähinnä konemusamaisten syntikkaratkaisujen parissa. Muutoin yhtyeen raskassoundinen, mutta muuten kevyehkö ja yksinkertaisesti junttaava metalli tuo mieleen jonkinlaisen metalcoren ja melometallin ristisiitoksen.

Ironiaa löytyy lähinnä yhtyeen ristiriitaisia tunteita aiheuttavasta ulosannista. Siinä missä RMB kuulostaa paikoitellen jopa varsin lupaavalta parinkin biisialun myötä, vedetään matto kuulijan alta screamon, crabcoren, emocoren ja muun modernin teinihössön mieleen tuovalla lauluannilla. Lievätkö laulajat nauttineet liikaa aikaa Disturbedin ja edellä mainittujen yhtyeiden parissa, kun laulut tuovat mieleen moiset? Kähisevä ärjyntä vielä menee hyvin, mutta kireät rääkynät herättävät lähinnä myötähäpeää tuskaisessa yrityksessään, huonoista ja voimattomista örinäpätkistä puhumattakaan.

Pahiten yhtye silittää vastakarvaan melodisten kertosäkeiden kohdalla, jotka aiheuttivat lähes kirjaimellisesti fyysistä pahoinvointia. En muista milloin viimeksi olen kohdannut yhtyeen, jonka laulu on ollut näin rasittavaa kuultavaa. Jos yhtyeen lauluista pääsee yli, on pinnan alla näennäisraskasta modernia meloruntua, joka sujuu keskinkertaisilla biiseillään keskinkertaisen mukavasti. Ne huonot osiot luonnollisesti unohtaen.

Ne yhtyeen harvat hyvät osiot ja yksittäiset tiukat riffit kuitenkin osoittavat, että taitoa ja tyylitajuakin olisi. Parhaana esimerkkinä tällaisesta on levyn viimeinen biisi Evolution of a New Born Sin, jossa perätysten kuullaan jäätävän paskan tasolla oleva kertosäe ja toisaalta pirun hyvän kuuloinen riffinpoikainen. Tällainen sävellys- ja sovitustaito jättää kokeneenkin kuulijan lähes sanattomaksi.

Kokonaisuus on kuitenkin sen verran heikoilla kantimilla, että tuomitsen Fell on Black Seasonin yhdeksi viime vuoden kamalimmista albumeista.