Ravenscry on Italian kasvatti, joka julkaisi viime vuoden lopulla ensimmäisen albuminsa One Way Out. Yhtyeen musiikki on jotakuinkin geneeristä rokahtavaa goottimetallia naislaululla.

One Way Out tuo väistämättä mieleen Lacuna Coilin sekä Evanescencen levytykset. Siinä, missä edellämainitut yhtyeet olivat erityisesti alkuaikoinansa tärkeitä suunnannäyttäjiä ja raikkaita genrensä uudistajia, Ravenscryn debyytti on tänä päivänä julkaistuna sataan kertaan tahkottua juustoa täysin ilman omaa tatsia. Tämä ei luonnollisesti olisi mikään katastrofi, jos homma toimisi omaperäisyyden uupumisesta huolimatta, vaan eipä Ravenscry oikein vakuuta millään muullakaan tavalla.

Esimerkiksi Back To Hell on kuin suoraan Lacuna Coilin B-puolista napattua tylsää nu-metallisesti jankkaavaa junttaa, jossa ei kuulla sen enempää hyvää riffeissä kuin melodioissakaan. Ja ellei tämä vielä ole liian pahaa, Elements Dancessa koristellaan menoa vielä ”progressiivisilla” kuvioilla, joissa bändi poikkeuksetta kompastuu omaan nokkeluuteensa. Kovin kummaiseksi kikkailuksi meno ei edes missään vaiheessa ylly, mutta silti soitto alkaa kuulostamaan hämmästyttävän epätarkalta heti, kun kokeillaan vähänkin monimutkaisempia rytmikuvioita. Jos soittajat ovat tätä tasoa, oltaisiin edes tuotantopuolella kaivattu huippuosaajia, joita ei niitäkään soundien alhaisesta tasosta päätellen ole ollut käytettävissä.

Tekee bändi kuitenkin jotain oikeinkin. Osuvasti videosiivuksi valittu Nobody on korkealta kulkevine lauluineen levyn parasta antia, ja vaikkei yhtyeellä ole parhaimmillaankaan mitään jakoja naislauletun metallin parhaimmiston rinnalla, biisissä on jo sentään kosolti yritystä hitin suuntaan. A Starless Night samaten on ihan noheva hitaampi ralli, jota tosin taas sotketaan käsittämättömillä tahtilajinvaihdoksilla ilmeisesti sen takia, että voidaan riittävän monesti mainita sana ”progressiivinen” bändin musiikkia kuvaillessa.

One Way Out ei missään nimessä ole lähellekään hirveintä musiikkia, mitä vastaan on tullut, mutta silti on vaikea löytää levylle mitään tarkoitusta. Ainakin kuulemistani mikä tahansa Evanescencen tai Lacuna Coilin albumi on hehkeämpää menoa kuin Ravenscryn esikoinen, jolla musiikki ei lähde kertaakaan kunnolla lentoon edes kertosäkeiden kohdilla.