Liekö Italian postin kulku tätä nykyään entistä hitaampaa, kun käsiin saapui vasta nyt jo vuonna 2009 julkaistu levytys, eikä ainakaan mikään levyssä tai kirjeessä edes indikoi uudelleenjulkaisuun? Ehkä saapasmaan Imago Mortis ei ole käynyt odotetulla tavalla kaupaksi, eikä ihme: mukiinmenevä Ars Obscura ei pahemmin omaperäisyydellä tai huikella laadulla paistattele.

Vuodesta 1994 asti porskuttaneen italobändin toinen täyspitkä ei ole siis ihan uusinta uutta, mutta meno on modernia melodista black metalia. Tempojalkaa painetaan ajoittain lujemmin, paikoin hieman keveämmin ja riffikättä ollaan käskytetty lähinnä olemaan riittävän sopeutumiskykyinen. Melodisuudessa sinänsä ei ole vikaa, eikä liioin tempovaihtelussakaan, mutta omaperäisyyttä ja makuhermoihin käyvää tarttuvuutta voisi olla enemmänkin.

Imago Mortis on levytys, joka olisi voinut periaatteessa olla olemassa jo reilu vuosikymmen aikaisemmin. Mikään muu ei suoranaisesti indikoi nykyaikaan kuin kenties näinkin kliininen, mutta jossain määrin jopa pirullisen hyvä soundimaailma. Toisin sanoen, poissa on autenttinen 90-luvun repivyys ja tietynlainen halpabudjettimaisuus. Tilalla on hyvin viimeistelty ja harkitusti tuotettu levy, joka on pintapuolisesti hyvä ja onnistunut levy.

Harmillista kyllä, bändin musisointi ei muutamista hyvistä kohdistaan oikein taivu tavanomaisuutta erikoisempaan mäiskeeseen. Taustakuuntelussa tai yksittäisen biisin otantana Imago Mortis varmasti ajaa asiansa hyvin, mutta kokonaisvaltaisemmassa kuuntelussa levy ei valitettavasti pärjää. Tavanomaisuudellakin on hintansa.