Neljä vuotta sitten julkaistu Farsot-debyytti IIII esitteli ennakkoluulottomasti black metaliin suhtautuvan mutta jo demoilla varsin hyvin kypsyneen yhtyeen. Levyllä yhdistyivät shiningmainen melankolisuus, kauniin rauhalliset väliosat ja eeppisiin mittoihin venyvät black metal -riffit. V. Santuran valvonnan alla syntynyt äänimaailma oli leikkaava mutta siitä huolimatta syvä, mikä palveli kokonaisuutta hienosti.

Kakkoslevyllään Farsot on kuitenkin päättänyt muuttua "kypsemmäksi" bändiksi. Insectsillä vaikutekopasta löytyvätkin päällimmäisenä Enslavedin, Opethin ja Secrets of the Moonin kaltaiset hienostuneet "äärimetalliyhtyeet". Riffeihin on piilotettu lisää koukeroita, soundia on hiottu ja rakenteita lavennettu, mutta yhdessä nämä asiat tekevät Insectsistä suoraan sanottuna särmättömän ja laiskan kuuloisen levyn. Esimerkiksi Empyreania kuunnellessa tulen väkisin miettineeksi, että bändillä tuntuu olleen sävellysvaiheessa ja studiossa vähän turhan rento fiilis. Toisaalta minä tapaan yleensäkin vihata heikoilta "äärimetalli meets Tool" -hetkiltä kalskahtavia juttuja, joten toki joku näistä voi innostuakin.

Farsot ei suinkaan ole ensimmäinen tai viimeinen tähän samaan sudenkuoppaan pudonnut bändi, mutta bändin ongelma on se, että se ei yleismaailmallisempaa soundia tavoitellessaan pysty säilyttämään metallista purevuuttaan. Se ei ole kummoinen rockbändi, eikä myöskään onnistu yhdistämään näiden kahden maailman parhaita puolia, vaan jää perin mitäänsanomattomaksi väliinputoajaksi. Insects sisältää vähän kaikenlaista meininkiä pehmoilusta muka-jyrkkään metalliin, mutta silti bändi tuntuu olevan lähes koko ajan sivuraiteilla. Yhtye on lähtenyt tahallisesti vaikeuttamaan ilmaisuaan karsien ilmiselvimmin kauniit väliosat ja suuren osan välittömistä koukuistakin pois. Tilalla on kyllä entistä kunnianhimoisempi orkesteri, mutta tällä lopputuloksella se on minulle laiha lohtu.