Kumpi lie parempi, musiikillinen kehitys ja uusien polkujen hakeminen vai tutulla polulla liikkuminen entistä vahvemmin askelin? Tähän kysymykseen ei haeta vastausta, eikä siihen yksiselitteistä olisikaan, mutta helsinkiläinen doomdeath-jyrä Herem jatkaa toisella albumillaan II  jälkimmäiseen tapaan.

Heremin musiikki on ollut alusta lähtien synkkää, raskasta ja hidasta maailailua, jossa melodioitakaan ei ole unohdettu. II ei tuo juurikaan muutosta debyyttiin, mutta sen ilmaisu on huomattavasti ehdottomampaa ja määrätietoisempaa, mutta samalla sisäänpäinkääntyneempääkin.

Kappaleiden perusta valetaan raskaista kitaroista ja synkästä ilmapiiristä, mutta kappaleet muuttavat muotoaan harvakseltaan ja sisältö kaipaisikin välillä selkeitä irtiottoja ja iskevämpiä koukkuja. Omaan makuuni parasta terää tarjoaa Earth monipuolisella ja sävykkäällä toteutuksellaan. Samankaltaista levy olisi kaivannut enemmänkin.

Huomionarvoinen piirre Heremissa on laulajatar Valendis Suomalainen, jonka mörinät eivät mitenkään häpeä miespuolisten virkaveljien rinnalla. Vaikka örinäosasto on saanut enemmän jalansijaa, niin ördän seassa kuuluu myös edelleen niin raakkumista kuin puhtaitakin. Valitettavasti puhdasta laulua tarjotaan vain Dogs Of Doomissa, sillä ei olisi ollut pahitteeksi, vaikka levyllä olisi ollut tätä linjaa enemmänkin.

Tietyllä tapaa Heremin sisäänpäin kääntynyt ja riisuttu ilmaisu viehättää, mutta yhtyeen musiikki kaipaisi silti enemmän sävyjä ja kontrasteja, enemmän röyhkeyttä ja rohkeutta ottaa sisällöstä sen täysi potentiaali irti. Yksittäisinä kappaleina II kantaa hyvin, mutta kolmessa vartissaan levy on hieman tasapaksu. Pidän II:ta kuitenkin debyyttiä vahvempana levynä, se on puutteistaan huolimatta selkeä ja vahva näyttö Heremiltä.